Kuun fenomenologia
Kirjoittanut Untamo Usvaneva
Tapahtuipa ennen muinoin
sumusaarten seutuvilla
lumotun meren takana
psykedeelinen tapaus.
Kuutar kaunis kellertävä
ahkeroi yövuorossansa
komeettoja kiinni koppas
haali haaviin hippusia.
Kuutar kehräsi kivistä
väkerteli värttinällä
pyrstötähtien pölyistä
hopeaisen laatulangan.
Lanka kiepillä kupeella
talsi pitkin taivaankantta
tähtitietä tepsutteli
Kuutar tyylissä Saturnus.
Jumalatar joutessansa
aprikoi nyt pilven päällä
makaako Maa mallillansa
Tellus-tuttu tolpillansa?
Kuutar kaukoputkellansa
planeetan sinisen löysi
stratosfäärin halki tiiras
tutki Maata suuri silmä.
Pientareilla peurapuiston
unisen maan uurnalehdon
karun kalmiston kupeessa
joogaili hämärä hahmo.
Hymysuin, hyvillä mielin
tietäjä, kas vanha druidi
Inehmoinen istuskeli
metafysiikkaa meditoi.
Kuiski Kuutar taivahalta:
kuulehan sie vanha velho,
löytyisiköhän opetus
kun Kuulla olis kysymys?
Kuun suusta kiperä pulma
puheena alas putoili
muodostaen mysteerion
ongelman olemisesta:
Entiteetin eksistenssi
jos voi olla jompi kumpi:
olevainen arvatenkin
ei-olevainen samaten.
Ei-olevuus puuttumisen
presenssiä siis nyt onko
vaiko sittenkin presenssin
puutumista on pikemmin?
Velho toimi aivan vaiti
kiskoi irti kosteikosta
laguunista liejuisesta
lootuskasvin juurinensa.
Sen kurotti Kuuhun asti
tuo jo hytkyen hykersi
kohta nauraa kierähteli
Kuu salaisuuden tajusi.
Ai niin, se avaruuslanka
Kuu kutoi, kipinät lensi
siitä nyt pukine syntyi
profeetalle pieni lahja.
Niin sai joogi jalkahansa
hopeaiset hienot housut
kimaltelevat, upeat
Â
itse Kuuttaren kutomat.