Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Puheenjohtajan porinat 2 / 2014

Puheenjohtajan porinat 2 / 2014

PDFTulostaS채hk철posti

K채ydess채ni huhtikuun alkupuolella pit채m채ss채 perinnekurssia Oulujoen varrella Utaj채rvell채 minulle tarjoutui mahdollisuus tutustua vanhoihin muhoslaisiin Koivu ja t채hti 뱇ehtiin.

Benjam Myllyselk채 kertoo syksyll채 2008 artikkelissa Runonlaulu levi채채 Ouluj채rven rannoille, miten Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa pani mahtik채skyll채채n liikkeelle muuton Pohjois-Pohjanmaalle. Silloin Savonlinnan alueelta vuonna 1552 muuttaneet 150 taloutta siirsiv채t mukanaan samalla my철s kalevalaisen kulttuurin. Siten 1550-luvulta l채htien Isovihan (1713 - 1721) p채채ttymiseen asti savolaiset runonlaulajat pitiv채t yll채 kalevalakielt채.

Kun sukuja muutti sitten Kainuusta edelleen Vienan Karjalaan, kulkeutuivat laulut V채in채m철isest채 ja Ilmarisesta eteenp채in. N채in my철s Elias L철nnrot p채채si omilla retkill채채n k채siksi vanhaan runoaarteistoon.

Myllyselk채 esitt채채 kirjoituksessaan, ett채 sivistyneist철 harrasti kalevalamittaa. Niinp채 Paltamon kirkkoherra Juhana Cajanus ker채si kansanrunoja ja l채hetti Tukholmaan kertomuksen V채in채m철isest채, jonka is채 oli Kaleva. T채st채 ei ollut pitk채 matka L철nnrotin Kalevalaan.

Kalevalamitan k채ytt채jiksi todettiin Cajanuksen lis채ksi Rantsilan kappalainen Kristfrid Ganander sek채 kirkkomaalarina ansioitunut Mikael Toppelius, joka k채ytti yksityiskirjeiss채채n vanhaa kalevalamittaa. Mikaelin pojanpoika taas oli sittemmin suomalaisena 쓘atuset채n채 tunnettu kirjailija Sakari Topelius.

Ven채l채isten kasakoiden harrastama kylien tuhoaminen ja lasten orjiksi ry철st채minen sek채 katovuodet ja kulkutaudit koettelivat Pohjois-Pohjanmaata, niin ett채 kirkkoherra Zacharias Lithovius puki rukouksensa trokeemittaan sanoen, ett채 쓘ota suuri sammucohon, muuttucohon murhem mustat, surkeudet siirtyc철h철n. Samalla h채n toivoi rauhaa ja aurinkoa 쓛aivatuita vilvoittaman, levottomij lohduttaman.

Huomio! T채n채 vuonna 2014 KaRuSe ry. t채ytt채채 15 vuotta. J채rjest채mme kes채tapaamisen Tampereella elo-syyskuun vaihteessa. Aiheesta lis채채 my철hemmin.

Raija M채kel채-Eskola