Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Karjala

PDFTulostaS채hk철posti

Asui kansa karjalainen
laulumailla mahtavilla.
Kuului honkien humina,
koskenkuohu lauluissansa.
Oli laulun runsautta,
kylv채m채tt채 kasvanutta.
laulu leiv채nkin levensi,
laulu laati s채rpimens채.

Silloin kaiho karjalaisen
povessa on pohjattomin,
kev채t kun saa kunnahille,
koivut lehtiv채t koreat,
k채ki puussa kukkumassa,
p채iv채 yll채 paistamassa.

Rajan kiusoja, kiroja
tunsi kansa karjalainen.
Kypen채 rajan takainen
kyl채t poltteli poroksi.
Laulut itkussa itiv채t,
vaivan alla valmistuivat.

Muuttui kaunis Karjalansa
koteinensa, kontuinensa
unten maaksi, maisemaksi,
joka on rajan takana,
paratiisina pahaisna,
kummut muiden kuljeskella.
Itkien he erkanivat
asuinmailtansa omilta.

Pois he muuttivat, poloiset,
povessansa kaihon polte.
Vitkoin haavat arpeutuivat
asuessa uudismailla.
Sortuiko jo sortamalla
rakas, kaunis Karjalansa?

Sorru vaan ei suomalainen,
eik채 muuta my철tyriksi
muille maille, maailmalle,
outokaisille oloille.
Oma maa on mansikampi,
oma multa mieluisampi,
suunkin ylle suopeampi,
maata kerran mainiompi.