Lähdin käymään Tampereella
Kirjoittanut Oiva Pennanen
Oulun kauniin kainalosta,
sieltä seudulta susien,
kontioitten maisemilta,
noilta Kempeleen kujilta,
Pohjanlahden rantamilta,
meren mahtavan likeltä,
veden suuren velloessa
lähdin lausumaan runoja,
säkeen sorjan suoltamahan,
tänne Tampereen toreille,
Mansen kuulun maisemille,
Koskikeskuksen komian,
talon suuren kammareihin.
Mikäs tässä nyt minulla,
poijalla niin potrakalla,
vaikka hirvittää hitosti,
kammottaa niin kauheasti,
että villisti vapisen,
tärisen nyt tuntuvasti,
tässä paikassa pahassa,
tukalassa tehtävässä.
En oo ennen suuremmasti
noussut lausumaan lavalle,
seurannut vaan syrjemmältä
kuinka taittuvat tarinat,
lausujien laatuisien,
laulajienkin hyvien.
Itse täysin oon noviisi,
äijä täysin äkkinäinen,
mutta kestäkää vähäsen,
kohta homma helpottaapi.
Taito puuttuvi minulta,
miekkoselta mielevältä,
sanat saatella runoiksi,
säkeet tulta säihkyviksi,
rytmin raisuksi, rajuksi,
niin kuin vanhan Väinämöisen.
Toki parhaani pakerran,
laadin laulut lupsakammat,
sadut lapsille sanelen,
pirpanoille pienoisille,
sekä tietenkin lisäksi,
riettaat laulut riiareille,
politiikoille pahimmat,
huumorilla höystätellen!