Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Lupaus lumiukolle

PDFTulostaS채hk철posti

Lenn채hti etel채tuuli,
kun se talvella lomaili,
n채ille maille matkallansa
ker채채m채채n kokemuksia,
etsim채채n el채myksi채.

Sen tapasi pakkaspoika,
joka huilata halusi,
kun oli jo viikkokaudet
y철t채 p채iv채채 tehnyt t철it채,
pitk채n aikaa ahkeroinut.

Tuuli tuurata lupasi.
Hetken ehtisi se kyll채
hoitaa talven teht채vi채,
olla pakkasen apuri,
vinti철n viransijainen,
jotta tuo lev채t채 saisi,
voisi voimia ker채t채.

Poika nietokseen nukahti
suojaan hangen hahtuvaisen.

Tuuli toimeen tarttui oitis,
hyvin hoitaa sen yritti.
Se puhalsi mink채 jaksoi,
vaan ei oikein onnistunut
puhurina puhkuminen,
vihurina viuhuminen.

Lis채채 pontta saadaksensa,
parantaakseen puhtiansa,
ty철t채채n se laululla s채esti,
homman h철ysteeksi hyr채ili.

Laulussansa tuuli kertoi
ihmeist채 ihanan luonnon,
kaukomaitten maisemista,
miss채 on kes채 loputon,
vihreys niittyjen ikuinen
ja vedet avoimet aina.

Tuulen leppoisa hymin채
kuulosti lumikiteist채
niin ihanan lempe채lt채,
ett채 hiutaleet hileiset
perin juurin pehmeniv채t.
Ne tarttui toisiaan k채dest채,
naapuriansa halasi.

Lumiukko kuullessansa
nuo s채velet niin suloiset
huokasi ihastuneena:
- Matkalle tekisi mieli
minunkin, lumisen miehen,
jotta tuon kaiken ihmeellisen
omin silmin n채hd채 saisin.
Kuule, tuuli, saanko tulla
vaellukselle mukaasi?

Tuuli p채채t채ns채 pudisti
toivomuksen kuullessansa,
sitten vastasi ukolle:
- Niin se on, ik채v채 kyll채,
ettei viel채 nyt k채y p채ins채
kimppamatkailun aloitus.
Ei ole siipi채 sinulla,
eik채 minusta kantajaksi,
kun olet tanakka ukko,
paksu ja kai painavakin.

- Mutta viel채 koittaa aika,
tuleepa sekin sesonki,
jolloin toiveesi toteutan.
Otan auringon avuksi.
Kun sill채 hymy on l채mmin,
s채teilev채 ja hele채,
ja katse kirkas ja iloinen,
sulattavat ne sinua,
perin juurin pehmitt채v채t.
Tulee hoikka vartalosta,
ohkainen olemuksesta.
Olet viimein pelkk채채 vett채,
taikka h철yry채 per채ti.

- Sitten kantaa voin sinua,
ottaa usvana mukaani,
n채ytt채채 kaiken korkealta,
merien ylitse vied채
ja kaukaisten vuorten taakse.

- Tai jos mielesi tekisi
matkustaa matalammalla,
vesireittikin k채visi.
Voisit puikkia puroissa,
oikaista ojia pitkin,
suurta virtaa viiletell채,
keinua meren syliss채,
sielt채 sitten lentoon nousta
merituulien mukana.

혻Matkalla tavata saisit
sumuhuntusiskojasi,
vesitippavelji채si,
ja pilviratsuilla ravata
pilvilinnojen pihoille,
hotelleihin hohdokkaihin,
kuin muutkin ututuristit,
vaeltajat taivaankannen.

- Ja kun kulkemaan v채syisit,
maahan taas palata saisit
ropisevana sateena,
pisaroina pikkuisina,
kastelemaan kasvikunnan,
elvytt채j채ksi el채inten.
Tai hienoina hiutaleina
puitten peitteeksi pudota,
suojaksi unisen luonnon
talven nietosten lis채n채.
Voisit vaikka uuden kerran
p채채ty채 lumiukoksi. 혻

- Sinua en toki unohda,
pid채n toiveen mieless채ni.
Toteuttaa sen me voimme
kev채채ll채 palatessani
t채lle seudulle takaisin,
kun tapahtuu vuoron vaihto:
pakkaspoika j채채 lomalle
ja min채 taas tartun t철ihin,
k채yn toimeen toden teolla.

Pitk채채n kumminkin on viel채
p채ivyst채mist채 pojalla.

- Nyt sen onkin aika nousta,
aloittaa taas askareensa.
Olen jo aivan uuvuksissa,
heng채stynyt ja v채synyt,
kun ponnistelin niin kovasti,
tyhjiin keuhkoni puhalsin.

- Ukko, viivy viel채 t채채ll채,
pid채 seuraa pakkaselle!
Tulen noutamaan sinua,
kun koittaa kev채inen aika,
alkaa auringon urakka.

Tuuli viime voimillansa
henk채isi jokusen kerran
pakkasen peti채 kohti,
k채채ri peitett채 lumista
tiukemmin sen ymp채rille,
viltin tiiviiksi kiristi,
korvaa nukkujan kutitti,
huulin poskea sipaisi.

Tuntui pakkasen pojasta
kuumalta tuo kutkuttelu,
peitto liian l채mpim채lt채.
Se hikosi ja her채si.

Pakkanen, napakka poika,
vikkel채sti vuoteeltansa
yl철s nousi pirte채n채,
otti ohjat taas k채siins채,
kutsui kylmyyden takaisin,
huursi, j채채ti ja pakasti.

Etel채채n palasi tuuli
p채채tetty채채n p채tk채ty철ns채,
mutta lentoon noustessansa
se viel채 vilkutti ukolle.
Ukko luutaa heilautti,
mustaa hattuaan kohotti.

Tuuli kuului huutelevan:
Heippa! N채hd채채n taas kev채채ll채!