Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

El채intarinoita II

PDFTulostaS채hk철posti

Ville viidakon kuningas

Viidakossa loikoeli,
siell채 varjossa makasi
leijona tuo aikamoinen,
Ville Viidakon kuningas,
salomaiden hallitsija,
aron armoton asuja,
mets채st채j채 metsik철iden.

Ville Viidakon kunigas
torkuskeli heltehess채
pitk채n heinikon sis채ss채,
piikkipensaan katvehessa.
koivet suorana rojotti,
h채nn채ntupsu heilahteli.

Kulki siit채 kaikenlaista,
villin viidakon otusta.
Meni Sakke-Sarvikuono
meni Kihveli Kirahvi,
Kalle Kauriin kaunis perhe
isovanhemmat mukana.

Laiskasti vain Ville katsoi,
eip채 korviaan kohota,
silm채t kiinni kellotteli,
antoi rauhassa ravata
pienten niin kuin suurempien,
kaikkien viidakon el채inten.

Herkko Hiiri hiprakassa

Kulki hieno Herkko Hiiri,
juhlavaatteissa vaelsi,
yll채 hieno harmaa takki,
solmio kaulassa komea,
jaloissansa kiiltokeng채t,
vitjat vatsalla upeat.

Housut tummaraidalliset,
verkaa varmasti parasta,
silinteri kutreillansa,
keppi kultainen k채dess채.
Kyll채 kelpas kepsutella,
menn채 hienoihin saleihin.

Herkko saapui seuranansa
rouva sutjakka, sorea,
asu kaunis, muodikaskin,
parhaan raatarin tekem채.
Ylpe채n채 herrasv채ki
saapui juhlihin jaloihin,

Herkko ryypp채s maljan kaksi,
ryypp채s viel채 kolmannenkin,
imi viini채 visusti,
oluttakin suuret m채채r채t,
kohta p채채ss채 jo humisi,
humalassa hoiperteli.

Rouva Herkolle tuhahti,
antoi melko l채ksytyksen,
viinan vaarasta varoitti,
tulijuoman turmiosta.
Herkon juhlista talutti,
peitti miehen peittoihinsa.
Uni l채채kett채 parasta
lienee varmaan hiirellekin.

Oli Konsta Kilpikonna

Oli Konsta Kilpikonna
usein mielell채 pahalla,
kun ei koivet kopsuttele,
jalat vikkel채t vilise.
hidasta on matkan taitto,
kovin verkkaista vaellus.

Kyll채 harmitti hitaus,
nolostutti vauhdin puute.
P채채t채 ei nopeus pakota,
hirvit채 ei vauhdin hurma.

Kyynel silm채h채n kihosi,
nosti harmi kyyneleit채,
ohi toiset kun meniv채t,
ivasivat kankeutta,
kaikki nauroiv채t h채nelle
verkkaisesti kulkevalle.

Pieni Konsta Kilpikonna,
vaikka parhaansa yritti,
eip채 saanut sutjakammin
liikkumahan jalkojansa.
Kilpi mielt채kin kiristi
kova kuori kiukututti.

Mutta kaikilla kamuilla
omat harmit haitalliset,
jokaisella on jotakin,
vaivaa taikka k채rsimyst채.

T채ytyy tyyty채 osaansa,
olla niin kuin luonto tahtoi,
olla se mik채 pit채채kin,
t채ytt채채 paikka parhaimmasti.

Rapu raahautui merest채

Laineet liplatti lipev채t,
aallot vienot v채lk채hteli,
rannan hiekalle hulahti
vesi l채mmin l채ik채hteli.

Nousi rannalle vedest채,
otus kumma, merkillinen,
kummallisesti eteni,
pyrst철p채채ll채 tunnusteli
onko esteit채 edess채,
vastuksia vaanimassa.

Rapu raahautui merest채,
saksiniekka sinnitteli,
yh채 kauemmas kapusi,
mihin matka kulkijalla?

Miksi sakset on mukana?

Kangaskaupassa kovasti,
kankaita ja neuloksia,
rapu kauppahan livahti,
kohta sakset suikahteli.

Leikkas kankaita kapeiksi
suikaleiksi saksitteli,
ihan pieneksi punaiset,
vihreet j채tti suuremmiksi,
sakset leikkaavat tekiv채t
kankaat kauniit kappaleiksi.

Jopa kauppias hokasi
oudon vieraan vierell채ns채,
otti niskasta napakan,
lujan otteen otsaluusta,
pisti kattilaan katalan,
silppuavan saksiniekan.

Vesi kiehuen kohisi,
rapu kypsyi sy철t채v채ksi,
aivan herkuksi, namiksi
atriaksi kauppiaalle.

Lihat saksista lipaisi,
tarkkaan liemet nuoleskeli,
kuoret talletti punaiset,
pisti piiloon panssaritkin.

Teki kuorista kanotin,
paatin parhaan itsellens채,
purjeet pulleat pyk채si,
l채nsituulen tuttavaksi.

Meni kauppias kalalle,
valaan nosti virvelill채,
kalan kauhean kelasi
pian paattiin pienoisehen.

Syvyyteen pian sukelsi,
kanootti ja saalistaja.
T채ytyy p채채tell채 surulla,
saksimestarin tarina.

Kotka yst채v채n halusi

Kotka lensi taivahalla,
siivin valtaisin, v채kevin,
aivan vailla seuralaista,
ilman yst채v채채 yritti,
suru s채rki siivenalla,
huoli pyrst철채 puristi.

- Eip채 tuttua minulla,
kaverita kintereill채,
yksin liitelen levoton,
korkealla kaarrattelen,
tuntuu toisinaan pahalta
yksin liit채채 taivahalla.
Voi kun l철ytyisi minulle,
kumppaniksi kunnollinen,
yksi yst채v채 l채heinen,
vakituinen vierelleni.

Kotka liitelee levoton,
pellon p채채ll채 kaartelevi,
huomaa harmajan j채niksen,
hein채pellon pientareella,
poissa sill채kin kaverit,
yksin j채채nyt yst채vist채.

- Joko nyt yst채v채n yhyt채n?
saanko toisen kumppaniksi,
jolle kertoisin suruni,
puhelisin murhemielen.
Kanssain riemut h채n jakaisi,
hyvitt채isi mielet mustat.

Kotka lenteli l채hemm채s,
rinnan t채ytt채채 tunne uusi:
- Kohta yst채v채n keralla,
elo tuntuu helpommalta!

J채nis j채ykistyy pelosta,
muistaa 채idin kielt채miset:
- Turma taivaalta tulevi,
suuren siiven suihkiessa.
Kynnet koukkuiset, kamalat,
kohta niskaan tarttumassa.

Pakoon puikahtaa pupunen,
mets채nsuojaan suikahtavi,
syd채n rinnassa risana,
paniikiksi kasvaa pelko.

Kotka pellolle putosi,
suuri lintu liihotteli.
Pelto autio, avara,
kaverit on kaikoksissa.

Valkenee totuus tukala:
Yst채vyys tulee todeksi,
kummankin n채in tahtoessa.
Eip채 saada saalistaen,
yst채vyyteen kest채vyytt채.

 

Karhuperheen el채m채채

Is채-Karhu loikoellen
nojatuolissa uneksi
kes채p채iv채n paistehesta,
kes채n herkuista monista.
Hohhoi, rankka aamulenkki
teki hirmu n채lk채iseksi.

Karhu-채iti keitti철ss채
letut lapsille varasi.
Puolukoita pienoisille,
isukille karpaloita.
Tuoksuvina sieniherkut
hellankulmalla odotti.

Kelkkarinteess채 tenavat
laskettelee pitk채n p채iv채n,
riemusta remahtelevat,
kajahtelee korpiseutu!
H철k채le pulkalla vet채en
hauskuttaapi pienempi채.

P철k채le Oki-oravan,
pukkaa hankeen r채hm채llens채,
sitten nauraen lapioi
lumivuoren pienen p채채lle.
Onneksi pikkuinen Hunaja
Okille tulee avuksi.

Silloin kuuluu 채idin 채채ni:
- Pikkukarhut nyt kotia!
Letut j채채htyy herkulliset,
lopussa on pian hunaja.
Is채 nuolee herkutellen
aivan tyhj채ksi rasian.

Rymin채ll채 saapuu lapset,
n채lk채 kiprist채채 masussa.
P철yd채n 채채reen rynnist채v채t,
mit채 ihmett채 n채kev채t?
Is채-Karhu viimeisi채
hotkii lettuja mahaansa.

횆iti 채llistyy kovasti,
kiukku kasvaa valtavaksi,
nyrkki paukahtaa osuen
Is채-Karhun leukaluuhun.
- Ahmit lapsilta, ketale,
letut kaikki herkulliset!

Is채-Nalle nyt nolona
hieroskelee poskeansa.
L채htee kauaksi salolle
tekoansa miettim채h채n.
Is채-Karhulta unohtui:
huono loppu ahneudella!

Varisten kesken!

Veera Vaakku, vanharouva,
istui oksalla nolona,
miten saa p채iv채n p채채t철ksehen,
kuinka t채ytt채isi mahansa?
Kaikki ruoka hangen alla,
j채채tyneet ovat sapuskat.

Hilma Hierakka sumusta
lent채채 siihen vierellens채.
- No, mit채s naapuri n철k철t채t,
totisena tuumiskelet,
eik철 eukolla ev채st채,
onko ruoka varmistettu?

Veera synkk채n채 ivaten
sanan virkkaa naapurille:
- N채lk채 mulla on mahassa,
hiuka hyppii kielen p채채ll채,
eilen n채in j채niksen j채ljet,
t채n채채n n채ytt채채 huonommalta!

Hilma oksalla hyp채hti,
nauraa Veeran synkeytt채:
- Hihhii, voi sua poloista,
t채mm철inen ei tuska liene.
H채t채 ulvoo menness채ns채,
ja on kiukusta punainen.
L채hde, naapuri, mukahan,
tied채n paikan herkullisen,
siell채 ruokaa on rutosti,
nokkimista mielinm채채rin.

Veera vaisusti mutisi:
- Enp채 tied채 paikoistasi,
tuskin tunnen tuttujasi,
turmahan minut talutat,
paukkuputken purtavaksi!

Hilma lentohon lehahti,
viel채 huutaa j채lkehens채:
- Eip채 j채ljist채 j채niksen
riit채 sulle sy철misiksi.
Tule, liitele per채ss채,
tiedossa on herkkuhetki.

Veera seuraa verkallensa,
kohta saapuvat pihalle,
siell채 paljon sy철misi채,
herkkuluitakin hyvi채.
Alkavat jo herkutella
koiranruokia himoiten.

Silloin paukahtaa panokset
siihen p채채ttyi herkuttelu!
Kaksi valkoista varista
lehahtavi taivahalle!

Lenna Lehm채nen

Lenna Lehm채nen m채rehti
navetassa parressansa,
mietti maailman menoa,
itseksens채 ihmetteli.
- Kovin tyls채채 on oleilla,
viett채채 aikaa seisoskellen.
Mit채 keksisi kujeita,
miten riemun irti saisi?

Lenna Lehm채nen tajusi:
ulos nyt on riennett채v채,
Lenna mieluusti halusi
talven riemuja kokea.

Sukset hankki sutjakammat,
monot pisti koipihinsa .

Karvahattu suojaa p채채t채,
lasit silmille sopivat.
Hiihtoliivit muodikkaasti
korostivat kurvikkuutta.
Kohta nousee t철yryn p채채lle,
on rinne huikea edess채!

- Alta pois nyt kompurammat,
huutaa Lenna jo lipuen
m채enrinteen riemuisasti.
Vauhti kiihtyy jo kovaksi,
Lennaa hirvitt채채 jo moinen,
on kohta r채hm채ll채채n lumessa.

Sarvi katkennut on poikki,
korva repsottaa pahasti.
S채p채lein채 sukset aivan,
puku muodikas revennyt.
H채mill채ns채 katsoo Lenna
m채kisuksien s채leit채.

Lenna Lehm채nen takaisin
navettaansa jo palasi.
Pisti suuhun hein채nkortta,
tyytyv채isen채 m채rehti.
Eip채 kannata kehua
Lennan taitoa m채ess채.
Parempi sen on sis채ll채
rehujansa rouskutella!

Herkko-Hiiri

Herkko-Hiiri iltasella
l채hti kauaksi kolosta,
kuljeskeli sohvan luona,
kaapin alta kurkisteli.
Onkohan kisu kotona
hiiriparkaa vaanimassa?

Johan viiksiss채 v채r채hti,
tuntui tuoksu sieraimissa.
Kolli-Kotkula makasi
uunin luona patjallansa,
silm채채 hiukkasen raotti,
huuliansa nuoleskeli.

Herkko-Hiirip채 tuhahti:
- Enp채 huoli Kotkulasta,
kollikissasta rumasta.
Menen juustolautaselle
varpaisilla hipsutellen.
Otan juustoista parasta,
perheelle saan herkkuhetket.
Herkko-Hiirelle hepuli
oli jo v채h채ll채 tulla,
kun kissa p채채t채ns채 kohotti,
ankarasti haukotteli,
sitten viiksi채 sipaisi,
k채p채l채ll채 kunnosteli.

Kohta Kotkula rupesi
uinumaan taas patjallansa.
Pian kuorsaus komea
kuului kissan nukkuessa.
Herkko hipsutti varoen
p채채si juustolautaselle,
otti juustosta palasen,
kantamuksen aikamoisen.

Herkko-Hiirell채 tarinat
riitt채채 aamuy철h철n asti.
Herkko kertoo kun el채m채
hiirenkin on vaarallista.

Mikon metkuja

Sepe juosta jolkotteli,
silm채t kiiluivat katalat.
Kieli riippui, lerpatteli,
tassut tarmolla taputti
mets채tiell채 menness채ns채,
salon synke채n sis채ss채.

Tuli vastaan Mikko kuoma,
huiskah채nt채 huljutteli.
Pohti mietteit채 monia,
kepposia suunnitteli.

N채hdess채ns채 kuoman tuumi:
- Voihan hukka yst채v채ni,
onhan mielest채in mukava,
tavata n채in tuttavia,
kavereita niin hyvi채!
L채hde kuoma kumppaniksi,
tuolla kaukana tapasin,
saaliin aivan melkomoisen,
paistikimpaleen komean.
Jospa, tuttavat tomerat,
yhdess채 se noudetahan?

Sepe muikeena murahti:
- Jospa taasen huiputtanet,
panet pinhuusiin pahasti,
itse saaliin suihin pist채t.
Onhan t채ss채 jo opittu,
oppimarkat maksettuina!

Mikko mielev채 sanovi:
- 횆l채 kuoma nyt m철k철t채,
miksi vanhoja valitat,
ne on aikoja sovittu,
yst채vin채 ymm채rretty!

- Jospa l채htisin mukaasi,
n채lk채 kurnii vatsassani,
sudenn채lk채 on minulla,
hiukoo aivan hirmuisesti.

Kohta juoksivat per채kk채in,
ensin kettu, hukka sitten,
johan seudulle tulivat,
miss채 h채kki kummallinen,
koppi ihmisen tekem채,
sutta varten suunniteltu.

Johan Mikko taas sanovi:
- Sin채 ootkin vahvanlainen,
tuolla paisti on mehev채,
aivan niin kuin meit채 varten!
N채yt채p채s sin채 minulle,
miten on saalis saatavissa?

Susi h채kkihin menevi,
luukku kiinni loksahtavi.
Mikko nauraapi hyv채sti,
Sepe-kuoman h철lm철ytt채.

Omppu pullea punainen

Omppu Pullea punainen,
riippui puussa korkealla,
siell채 latvuksen l채hell채,
ylemp채n채 siskojansa,
aivan lehtien h채myss채,
oksan suuren suojuksessa.

Omppu Pullea punainen,
kannassansa kiikuskeli,
tuuli tuikea puhalsi,
heitti Ompun oottamatta,
sinne sammalten sekahan,
kotipellon pientareelle.

Omppu Pullea punainen,
katsasteli, kuulosteli,
oli p채채st채ns채 sekaisin,
huikeasti huumaantunut,
ilman halki huilatessa,
alas puusta puotessansa.

Omppu Pullea punainen,
ihmetteli itseksens채,
mink채 kohtalon kokisi,
mit채 sille sattumassa,
siell채 sammalten seassa,
matalalla maan rajassa.

Omppu Pullea punainen,
n채ki Siili Sappuraisen,
tiell채 tutkien tulevan,
tuhistellen, taaperrellen,
piikit pystyss채 pit채v채t
poissa Mikko Ketkulaisen.

Huomaa Siili Sappurainen,
polun varressa omenan,
nuuskutellen py철ritteli,
jopas haukkasi palasen,
suuhunsa s철i s채채lim채tt채,
Omppu Pullea punaisen
satu loppui surkeasti.