Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Vuodenaikoja

PDFTulostaS채hk철posti

Talven leikkej채

Nyt on talvi taas tulossa,
aika tuiskun, pakkasien,
talvileikkehin tulevat
kaikki lapset innokkaina.

Nyt voi laskea m채ke채,
alas rinteen luikutella,
taikka hiihdell채 halulla
mets채ss채 n채in mieliksens채.

Leuto p채iv채 kun tulevi,
jo on leikit taas mukavat,
lumiukkoja mahtavia
lapset hetkess채 tekev채t.

Pojat linnan suurenmoisen
pian korkean kokoovat.
Sitten alkaa tuima taisto,
riemu raikuu kaikkialle.

Eip채 kenk채채n nyt sis채lle
makaamahan malta j채채d채.
Talvenriemuihin jokainen
ilomielin innostuupi.

Tummeni jo syksyn taivas

Tummeni jo syksyntaivas,
ilta maisemaan aleni,
auringonkin silm채 sammui,
s채de kaunehin v채s채hti.
Mustat pilvet vett채 vihmoi,
antoi kastetta kovasti.
Kolkkoa on kaikkialla,
syksy synke채 tulossa.
Tuuli puista lehdet riisti,
py철ritteli py철rteiss채ns채.
Kylm채 viima hallaa kutsui,
sormin hyyt채vin halasi,
kukat kaikki kaunokaiset,
sorjimmat surutta sorti.
Maalasi lehdet kirjaviksi,
v채 rein vahvoin ne siveli.
V채rit hehkui hehke채mm채t,
tuoksut kuolemaa todisti.
Niin kukisti poutap채iv채n,
alle voimansa alisti.
Tuskissansa huokaa luonto,
syksy kurkkua kuristi.
J채채ti pellot j채채tik철iksi,
lapsen poskea puraisi.
Tuli syksy kylmin huulin,
viimat vinke채t vihelsi.

Tuulee tuuli tuimemmasti

Tuulen haltia puhalsi,
puhkui posket pullollansa,
aivan parhaansa yritti,
pani viimat valloillensa,

Kovin talvella tohaili
tammikuussa tuimemmasti,
j채채ti lapsilta lapaset,
kovotteli keng채n kannat,
oli pakkasen kaveri,
j채채n ja kylm채n puolustaja.

Tuli maaliskuu makea,
lempe채lt채 tuntui tuuli,
tuulet lempe채t sulatti
kinoksia nuoleskellen,
p채lvet pelloille tulivat
rapakoissa roiskahteli.

Tuli toukokuu her채si
kukat kauniit kukkimahan,
nurmen kasvulle kohotti,
pani puihin hiirenkorvat,
tuuli l채mp철inen puhalsi,
kes채 kohta alkamassa.

Kes채kuussa jo tulivat
ukkoset ja raisut tuulet,
aivan myrskyn채 mekasti,
katkoi puita puistikoissa,
kaatoi m채ntyj채 met채ss채,
kuusipuita kuusikossa.

Saapui synkk채n채 sateiset
syksynilmat ilke채mm채t,
satoi aina ja puhalsi,
pohjoistuulet tuimemmasti,
heitti r채nt채채 ja rapakot
y철ll채 hyytyi j채채tik철lle,

Tuli pakkaset kovemmat,
routa maita jo syleili,
hyinen tuuli pohjoisesta
otti otteeseen lujasti
lunta alkoi leijumahan,
talvi tullut on takaisin.

Lauloi lintu

Lauloi lintu oksallansa
kauniin, hempe채n s채velen.
Soinnutteli taitavasti
liverryksen niin iloisen.
Kaikki katsoi kummastellen,
lapsoset halusi n채hd채,
kuulla tahtoi sirkutuksen.

Mit채 lauloi ihmelintu,
mit채 kertoivat s채velet?

Ylistyst채 lintu lauloi
Suomenmaallemme sulolle,
kertoi kaipuun tuntehista,
synnyinseutuaan ylisti.
Sinitaivas yll채 kaartui
poutapilvien lomassa.

Kertoi kuinka Suomen mets채t
kauniin vihre채n s채vyns채
j채rven pintaan heijastaen,
antaa kauneutta lis채illen,
v채rikkyytt채 maisemalle.

Kes채 on Suomess채 ihanin,
talvi poissa karkoittavi.
Taas kiirii takaisin kutsu,
viestin antaa leudot tuulet,
jotka Suomesta tulevat,
maisemista synnyinseudun.
T채nne riemuiten palajan,
syd채meni kuuluu t채nne!

Silloin karhukin her채si

횆re채n채 karhuvaari
hiukan silmi채 siristi.
Kohta kirkkas poutap채iv채
unesta pitk채st채 her채tti.
Venytteli, haukotteli,
pahaa tuultansa 채risi,
olis viel채 maittavana
uni tuntunut hyv채lt채.
Her채s sammalvuoteeltansa,
yl철s nousi juuren alta,
jopa karjaisi kovasti.
Uhkui voimaa k채mmenist채!
Keko keikahti kivasti,
muurahaiset kellahtivat
esiin n채ytille syv채lt채,
k채yt채vien sokkeloista.
Karhu maisteli v채h채sen
kirpe채t채 aamiaista,
sitten karjui taas kovasti,
ett채 tiet채채 mets채n kansa:
nyt on kontio her채nnyt,
ja kev채t on koittamassa.

Karhuvaari on kev채채ll채...

Karhu mets채ss채 menossa,
murmattaen melkoisesti,
채sken luolastaan her채nnyt,
k철mpinyt on kannon alta,
sielt채 juurakon kolosta,
talviluolansa per채lt채.

Karhuvaari kuullostellen,
ilmaa haisteli nen채ll채,
mist채 saisi sy철misi채,
mist채 t채ytt철채 mahalle,
nuuhki sinne, nuuhki t채nne.

Johan k채채nn채hti k채p채l채,
tassu taimen taivutteli,
puski kiukkunsa kekohon,
kotiin mets채muurahaisten.
Kiukku yltyi vaan kovemmin,
Karhuvaari karjahteli,
salo synke채 vapisi,
korpi kaikuna humisi,
luonto tiet채채pi, kuningas,
suurten mets채in hallitsija,
on nyt paikalleen palannut,
havahtunut nukkumasta.
Kaarna lensi m채ntypuusta,
oksat kuivimmat karisi,
karhuvaarin purkaessa,
kev채tkiukkunsa pahimman,
tuolla synkill채 saloilla,
korven kolkon katvehessa.