Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Iltasatuja

PDFTulostaS채hk철posti

Kalle kulki kummastellen

P채iv채 kauniisti helotti,
tuuli l채mmin leyhytteli,
linnut lenteli sulosti,
ilman halki viiletteli,
Kallen k채ydess채 kyl채lle
tovereita kohtaamassa.

Mets채polku mutkitteli
suurten kuusien lomassa,
kiven kiersi, kannon v채isti,
silta vei puron ylitse,
Kalle kulki kummastellen,
luonnon kummia kokien.

Muurahaiset ahkeroivat,
kaikki raataen rajusti,
uupumatta uurastavat,
ty철ss채 joukolla mukana,
yhdess채 on suunniteltu
keko valtavan komea.

Kalle kiipesi kivelle,
paaden suuren hartioille,
sielt채 huuteli salolle,
toitotteli torvellansa.
Mets채 vastasi huhuillen,
toitotti my철s torveansa,
kaiku veitikka vekara
piti siell채 juhliansa.
Kyll채 Kalle kummasteli,
tuota kaikua kovasti.

Kalle jatkoi kulkuansa,
tuli suurelle m채elle,
n채ki Jussukka j채niksen
siin채 vastahan tulevan,
lasketellen tassuillansa?
Tuohon Kallekin her채si
unta katsoi kummallista.

Pallot retkell채 - Sonjan iltasatu

Siell채 rompelaatikossa,
Sonjan pieness채 kopassa,
aivan pohjan tuntumassa,
kaikenlaisten jippoin alla,
pallo perheineen asusti,
porukalla p채llisteli.

Is채-Pallolla punainen
p채채llyspaita pilkullinen,
채iti laittanut leningin,
kirjavan ja raidallisen,
tyt채r tyylik채s,sininen,
poika musta muodoltansa.

Is채 kyll채styi kopassa
oleilemaan jatkuvasti,
siksi toisille sanoikin,
perheellens채 kuiskutteli:
- Jospa matkalle menemme,
patikoimme py철r채tielle?

Oli hiljainen h채m채r채,
Sonja juuri nukkumassa,
silloin kummia tapahtui,
aivan sattui ihmeellist채,
siit채 kerronkin sinulle,
sopivasti supsuttelen.

Pallo pomppasi kopasta,
toinen kohta kintereill채,
kaksi pienemp채채 per채ss채,
koko perhe puuhakkaasti
pihamaalle ja menoksi
pitkin tiet채 py철rim채h채n.

Oli hiljaista kadulla,
audot kaikki seisomassa
kadun vieress채 vinossa,
taikka tiet채 tukkimassa,
eip채 kuulunut kumea,
metel철inti moottoreitten.

Is채-Pallo kiukuissansa
pomppi kaarojen v채liss채,
potkiskeli puskureita,
jopa renkaita rypytti,
sanoi sitten perheellens채:
- Kyll채 suututtaa kovasti,
peltilehm채t kiukuttavat,
tietkin tukkivat mokomat,
haittana on harrastusten!

Matkaa jatkoivat jonossa,
poikkesivat puistikkohon,
siell채 pomppivat jokainen
huikaisevan korkealle.
Leikkipuiston vempaimissa
kului tunteja monia.
Aurinko jo nousemassa,
pallot vieri vikkel채sti,
omaan koppahan kotihin,
ennen kuin her채isi Sonja.

Taikamets채ss채 tapahtuu

Taikamets채n siimeksess채,
jossain vuorien takana,
laaksossa niin laakeassa,
Haavekukkulan l채hell채,
puron pienen partahalla,
melkein viidakon sis채ss채,
asui ukko merkillinen
kera vaimonsa vakavan.

Oli ukko vanhanlainen
parta harmaja harotti,
tukka riippui olkap채ill채,
silm채t pistein채 paloivat.
Eliv채t n채in kahdestansa,
salon synke채n sis채ll채.
Sielt채 poissa on olijat,
vaeltajat vaivaamasta.

Oli karja niin kamala
ukkelilla laitumella,
siell채 k채yskeli sovussa
pedot kaikki kumppaleina,
siell채 harmaita susia,
karhuja kovin kesyj채,
siell채 hirvet ja j채nikset
eleliv채t yst채vin채.

Kukaan toiseen ei kajonnut,
saalistanut sattumalta,
oltiin yst채v채t ylimm채t,
kavereita kaikkinensa.
Susi on yst채v채 j채niksen,
hirvi kulkee karhun kanssa,
kettu toisille toveri,
kumppani niin kunnollinen.

N채in voi olla vain sadussa,
tarinoissa Taikamets채n.
Luonnossa on toisenlaista,
el채m채 on vaarallista.

Susi vainoaa j채nist채,
karhu kaataa suuren hirven,
kettu ketkula, ovela,
ry철st채채 ruuan perheellens채.
Se on luonnossa lakina,
vahvempi on voittajana.

Mimmi maatuska

Jossain kaukana salolla,
korpikuusten oksain alla,
siell채 piilossa valolta,
tumma m철kki pienenlainen,
maja harmaja, matala,
tuskin vaaksan korkeuinen.

Asuu torpassa somassa,
mummo pieni kummallinen,
on yht채 pitk채 kuin leve채,
tukka musta tappurainen.
Kovin on muutenki n likainen,
kasvoiltansakin kamala.

Mimmi Maatuska matala
nousee selk채채n mustan linnun,
l채htee hoitamaan vikoja
sairastuneiden el채inten.

Parantaa puput, oravat,
kunnostaapi karhun tassut.
Rohdot keittelee padassa,
mustassa ja kiehuvassa,
tekee yrteist채 paraimmat,
hoitorasvat hoitavimmat.
Korval채채kkeeksi kipuihin
korvasienet kiehuttaapi.

Mimmi Maatuska matala,
mets채n pieni hoito채iti,
tiet채채 tarpehet jokaisen,
yst채v채 on kaikillekin.
Palaa iltaisin takaisin,
m철kkiin pieneen kuusen alle.

Pekka uneksii

Pieni Pekka nukkumassa
oli s채ngyss채 somassa.
Kukallisen peitteen alla
niin suloisessa unessa.
Unta katsoi kummallista,
aivan tuntui se todelta.

Oli Pekka Riemumaassa,
miss채 tunnu ei suruja.
Kaikki siell채 naureskeli,
kiukkupussitkin hekotti.
Itkuiikat tirskahteli,
kaikki riemuiten remusi.

Rajua oli el채m채,
hulvatonta meininki채:
Linnut soitti soittimilla
rokkibiisin niin retev채n.
Solistina lauloi hukka,
joiun vaikean vet채isi.

Oli karhu polvellensa
suuren haitarin hakenut.
Kettu soitti ketkutellen
viulun veike채t s채velet.
Suuri hirvi koivillansa
hakkas rumpuja rajusti.

Lehm채t lensi taivahalla,
hevoset autolla ajeli.
Nauru kaikui kaikkialla,
hymy naamassa jokaisen.
Pekka siell채 juoksenteli
muitten lapsien keralla.

Mutta koitti ankeana
aamu harmaa ja sateinen.
Pekka nousi haukotellen
uni mieless채 mukava.
- Ehk채 joskus kurkistelen
Riemumaahan taas unessa?

Suojelusenkeli

Polku liukas mutkallinen,
kovin kuoppainen, kivinen,
Kiemurrellen mets채n halki
johti pienelle joelle.
Yli virran vanha silta,
huteraksi jo lahonnut.

Lapsi pienoinen vaelsi
yksin mets채tiet채 pitkin.
Lapsi orpo ja osaton
oli matkaa taittamassa.
Luokse mummonsa halusi,
turvaa etsi hylj채ttyn채.

Tuli sillalle poloinen,
kauhistuen katsoi aivan
tuota siltaa vaarallista,
surmanloukkua pel채ten.
- Miten virran nyt ylit채n,
joen suuren poikki p채채sen?
Liukkaat palkit on pahimmat,
aukot suuret ammottavat.

Tytt철 empien kokeili
jalallansa porraspuuta.
Se oli liukas ja lahonnut,
palkki petti keng채n alla.
Kuului siipien suhina,
ja joku k채tehen tarttui.

Suojelusenkeli eh채tti
varjelemaan taivallusta.
Suojaan eksyv채n talutti,
saattoi virran tuolle puolen.
K채sikk채in yli meniv채t
enkeli ja lapsukainen.
P채채si tytt철nen perille,
vaaroilta n채in varjeltuna.

Taikasauva

Olipa Kimi Kepakko,
kepakko niin kummallinen,
aivan oksaton, sile채,
p채채ss채 pallo merkillinen
josta t채hti채 v채l채hti,
s채keni채 singahteli.

Seh채n on Heta Hupakko,
koukkuleuka, tihrusilm채,
k채dess채 Kimi Kepakko,
teki taiat merkilliset,
muutti sammakot kiviksi,
sisiliskot simpukoiksi.

Olihan Heta Hupakko
kuulu noita Taikamets채n!
Asui pieness채 m철kiss채
korpikuusen vierustalla,
sill채 paikalla hyv채ll채,
tasaisella tanterella.

Otti Hupakko Kepakon,
taikoi ruuat runsahimmat,
laati laatuisat lakanat,
vuodevaatteet oivalliset.
Taikoi l채mp철채 tupahan,
lampun kattoon loistamahan.

Hiirest채 teki Hupakko
mustan kissan itsellens채,
kiilusilm채isen Kipin채n,
loiruh채nn채n seuraksensa,
jolle voi huolensa puhua,
silitell채 selk채karvat.

El채채 viel채kin Hupakko
m철kiss채ns채 mainiossa
kiven valtavan takana,
Taikamets채n siimeksess채,
suurten koivujen v채liss채,
korpikuusen oksain alla.

Pirjo Peukaloinen

Pieni Pirjo Peukaloinen,
tytt철 peukalon pituinen
meni laulain tiet채 my철ten
pussi pienoinen sel채ss채.

Mit채p채 lie pussukassa?

Paljon riemuja repussa,
ihmeellisi채 iloja,
naurua ja kepposia,
laululeikkej채 v채h채sen,
kujeiluja kassillinen.

Onko murheita mukana?

Eip채 sielussa suruja,
murheita ei mielen p채채ll채.
Surut sairaaksi tekev채t,
murheet mielen mustuttavat.

Pieni Pirjo Peukaloinen
v채h채n tiell채 tanssahteli.
Riemu rinnassa ritisi,
ilo tuntui askelissa.

Tuli vastahan harakka,
keikisteli, kuikisteli,
katsoi tytt철st채 sivulta,
toiseltakin silm채eli.

Sanoi harmaja harakka:
- Jopa lienetkin mit채t철n,
liian pieni kulkemahan,
ootko kaukana kodista,
peukaloisien pihoilta?
Jospa selk채채ni kapuat,
sinut lenn채t채n kotia.

Pieni Pirjo Peukaloinen
selk채채n linnun kiipesikin.
Yli mets채in siint채vien,
poikki merten matka joutui.

Viimein saapuivat perille
peukaloisten maisemille.
Siell채 Pirjo saa parasta,
mesijuomaa herkullista.

Koti paikka on parahin.

Utumaahan!

Onpa metsien takana
Utumaa tuo kummallinen,
siell채 k채yd채 saa jokainen
unen aikaan viiv채hdell채.
Pit채채 p채iv채ksi palata,
omaan s채nkyyn sipsutella.

Utumaahan kun menev채t
lapset kaikki iltasella,
uni johdattaa jokaisen
Utumaahan pehmoisehen,
jossa lapsella hyv채sti
unen aika vier채ht채채pi.

Siell채 hallitsee kuningas,
istuu valtaistuimella
kera puolison korean,
siron, kauniin, onnellisen.
On my철s prinsessa Sinikka
nuori tytt철 lettip채inen.

Utumaassa on monesti
sumu pehmyt, untuvainen.
Et siell채 itse채s satuta,
loukkaa pient채 varvastasi.
Sinikka hoitelee sinua,
antaa hetken onnellisen.

Hymypoika

Olen poika niin iloinen,
hymypoika onnellinen,
ilo pulppuaa sis채lt채,
nauru kaulaa kutkuttaapi.
Murheet ei mua rasita,
surut ei synk채t suututtele.

Tule seuraani sin채kin,
tehd채채n pieni riemuretki,
Hymyl채채n huristelemme,
Naurumaahan matkustamme.

Turhaan oot sin채 totinen,
naura kun on naurun aika.
Surra voit s채 my철hemminkin.
Riemumielell채 menevi
elontaival leppoisasti.

Enkelin matkaan

Oli enkeli suloinen
muuntautunut ihmiseksi
lettip채iseksi tyt철ksi
neidoksi kovin n채tiksi.

Kulki tytt철 tiet채 my철ten
ilojansa rallatellen
hymysuisena hyr채illen
iloisena ilkamoiten.

Tuli vastahan vekara,
pieni poika piikkopaita,
aivan ryysyiss채 k채veli,
turjakkeena tallusteli.

Tytt철 sillalle pys채htyi,
kapealle kannakselle,
katsoi poikasta hymyten,
nuorukaista naureskellen.

Johan tuon sanoiksi virkki:
-Jopas oot sin채 poloinen
kovin laiha varreltasi,
aivan kasvosi kapeat.

Virkkoi tuohon poikaparka:
-Eip채 mulla oo ev채st채,
eip채 leip채채, eip채 voita,
reppu tyhj채n채 sel채ss채.

Tytt철 pyyhki kyyneleit채
oli s채채list채 sekaisin,
aivan surkea surusta
murehesta mieli maassa.

Tule matkaani poloinen
resupekka riekaleinen
sinut turvahan talutan
suojaan kuusipuiden alle.

Peti pehmyt on varattu,
hyv채 vuode , vertaa vailla
nukkuu poikanen hymyten
onnenmaahan matkustellen!

Tossun ik채v채

- Tahdon yst채v채n min채kin,
huokaa vanha aamutossu.
Oli hukkunut kaveri,
samanlainen tossu toinen.

Siell채 nurkassa komeron
oli syyt채 mietiskell채
aamutossulla risalla,
tarpeetonna hylj채tyll채.

Nappisilmi채채n siristi,
pime채ss채 kuulosteli,
onko toisia l채hell채,
yksin채ns채 vartoomassa.

Kuului hiljainen kahina,
likell채 on varmaan toinen?
Tossu hypp채si v채h채sen,
채채nen suuntaan suunnisteli.

Tanssikenk채 tuo koroton
oli yht채 yksin채inen.
Tunsi poskella hipaisun,
kovin tuntui pehme채lt채!

Risat toisiinsa rakastui,
suloisesti suutelivat.
Loppui tossulla ik채v채,
kaverin sai rinnallensa.

Lusikan rakkaus

Lusikoitten laatikossa
aikaa hiljaista eliv채t
lusikat niin kaikenlaiset
kaikki niin eri kokoiset.
Joku p채채si joskus t철ihin,
toiset laiskana lojuivat.

Sattuipa perin kamala
tapahtuma niin tavaton.
Sit채 kerrotaan kovasti,
kummastellaan jatkuvasti,
miten rakkaus r채v채hti
lusikan ja veitsen kesken.

Lusikka soma, sorea,
varsi hoikka, ryhti ylv채s,
kasvot hohtivat hopeiset,
joskus kulta h채il채hteli.
Oli ylv채st채 sukua,
lusikoitten aatelia.

Veitsi notkea, ter채v채,
uinui yksin laatikossa,
ilman yst채v채채 yritti
vapaa-aikaa nautiskella.
Hieman p채채t채 sen pakotti,
helan kohtaa kouristeli.

Lusikka tuli l채helle
toisiansa suutelivat.
Kohta vannoivat molemmat
ajatonta yst채vyytt채.

Pekka-polo

Pekka-poika, tuo poloinen,
l채hti tiet채 kulkemahan,
vallan orpona vaelsi,
ilman matkakumppania.

Tuli vastahan j채n철nen,
Pekkaa hieman s채채litteli,
sitten tiehens채 katosi,
livohkahan loikiskeli.

Pekka tiet채 taaperteli,
tuli vastaan hirmu hukka,
silm채t tuikkivat tuliset,
suusta julmat hampaat hohti.

Pekka pelk채si v채h채sen,
ohi kulki hiiviskellen,
susi mets채h채n livahti,
kauas kankaalle katosi.

Pekka matkalta palasi,
kodin kalliin seutuville,
suojaan 채idin armahaisen,
turvaan taattonsa jykev채n.