Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Kyl채hullun Kalevala - Her채채minen helvetist채

PDFTulostaS채hk철posti

Artikkelin indeksi
Kyl채hullun Kalevala
Ellosniemen Ellinoora
Totaalinen toivonpuute
Junamatka juovusp채iss채
Haudanharmaa haisuvirta
Her채채minen helvetist채
Kaikki sivut


Humalansa huurulasta,
houreittensa hortolasta,
saatanoitten sammiosta,
perkeleen per채petilt채
haroi Allu murtuneena
autereeseen aamun uuden.

Ruumis vaisusti vapisi,
sormin silmi채채n sipaisi
n채hd채kseen valonkajoa
tuop쨈on Allu Anttilainen,
konsa pelk채si per채ti
tapahtunutta todeksi;
Lellukan ja muhnikullan
muuttoa tuville tuonen,
kaikonneeksi katsettansa,
n채k철채ns채 n채채ntyneeksi.

Niinp채 Allu Anttilainen
huusi kuin hinaaja huono:
쒪uttakaa inehmonlapset!!
Silpoutui jo siinto silm채n!
Tuolloin tohtori topakka
aamukierrostaan eteni,
eh채tti hinaajan luoksi,
sanellaksensa k채kesi:

쒴uulkaas herra Anttilainen:
Pahoillani jo olenkin,
Ssoraan tahdon nyt sanella,
Nyky채채n ei l채채ketiede
pysty uusimaan n채k철채,
metanoli mink채 riisti,
aivojen ja katseen myrkky.
Opittava teid채n ompi
el채m채채n n채k철kyvytt채
muiden aistien varassa,
niin kuin lapsen laulavaisen
on opeteltava k채vely;
kontattava, kaaduttava,
kunnes alkaa jo tanakka
askeltelu ahkerasti.
Lis채ksi sanoa saanen:
oli teill채 hengenl채ht철
vallan niin kuin nippa-nappa,
milli채 l채hemp채n채kin.
Tietenkin halutessanne
psykiatrin pyyd채n oivan,
taikka pastori Pajulan
keskusteluun teid채n kanssa.

Tuskissansa vuoteellansa
nuokkui Allu Anttilainen
haroen k채sill채채n p채채t채
mit채채n siihen vastaamatta.
Per채ti paha parahdus
hulski huulilta huleilta,
konsa nyyhke nytkytteli,
vapisutti vartaloa.

Vainen Ulla Anttilainen
povessansa poltteen tunsi,
ahdistuksen aivoissansa
pojastaan polosta vallan.
Kovin kummalla tavalla
joskus siirtyykin ajatus
teit채 tuntemattomia
kanssaihmisten v채lill채.

Niinp채 soittaa soilotteli
Allun ehtoisa emonen
lapsenlapsilleen omille,
hoitoloihin, sairaaloihin,
kunnes sai seloksi seikan,
tivaajalleen tiukkui tieto

Niinp채 Ulla Anttilainen
hissist채 ravasi kiirein
osastolle kolmetoista
pariin partaisten patujen,
rotevien roikaleitten,
tunkkaiselle tunkiolle
niin kuin touhukas kananen
kukkoparven kumpareelle.

Sitten Allu ankeissansa
omalle emolleen kertoi
kaiken kurjuuden kujista,
poluista porottavista,
tuskiensa taipaleesta,
konsa sauvoi saatanalle
heitt채ytyen helvettiins채.
Allu houri Lellukasta,
hauraasta siki철st채ns채,
miten mielet철n himonsa
heid채t suisti surman suuhun .

Siin채 Ulla Anttilainen
kuunteli muretta Allun,
pohdetta pojan poloisen,
k채ns채kouria puristi,
halaukseen 채idin otti,
lujasti rutisti oikein.
Jopa Ulla Anttilainen
laatoi lauseille laveille,
virkkehille viisahille,
sanasille sankehille:
쒹vat reitit konkeloiset
kullakin emonpojalla.
Kaiketi lakina karman
tallasit polanteet rotkon,
mutta muista Allu-kulta,
yl철s kulkee sielt채 polku.

Ihmisen opiksi ompi
katu kalkinkarvainenkin.
Rakasta nyt itse채si,
katu sellainen valitse,
mis쨈ei v채lkkein mainoslyhdyt
kasinoon, kapakkaan kutsu,
mis쨈ei virtaa viina viekas,
ohraolvi oljentele.
Kokeile katua siell채,
miss채 kulkee joukko t철ihin,
miss채 astuu koululainen,
kirkkoonsa vaeltaa kansa,
miss채 toiset toisiansa
kunnioittaa, arvostaakin.
Ompi valta ihmisell채
valita kotokatunsa.

횆ll철s kulta Alluseni
rotkon pohjalla rojota.
Itses채채liin 채ll철s sorru
kurjasta sadosta laisin,
konsa itse kynnit pellon,
siemenet sirotit siihen,
nipun niitit ruumenia,
puit pelk채st채ns채 akanat

Kuikitenki, kaikitenki,
nuorempana ollessasi
hyvin kynnit ett채 kylvit,
jyv채t jyhke채t sirotit,
niitit ett채 puitkin viljan
leiv채ksi ehon el채m채n.
Tee niin my철skin juuri nytten,
kev채in konsa koittaa uusi.
Kynn채 peltosi paremmin,
sirottele siemen uusi
kohoamaan korkealle
kasvuksi jyvien uutten.

Siisp채 ratki railakkaasti
ryhdist채ydy, nouse suosta.
Riitt채채 taivaalta valoa
sokeimmallekin sokolle.
Katso sielunsilmill채si
suuren Herramme valoa.

Pitk채채n Ulla Anttilainen
alttoi virsi채 isonsa
hymin채ll채 hiljaisella,
p채채t채 poikansa silitti,
konsa Allu Anttilainen
nyyhkytti sek채 ryveksi,
sisimm채ss채 sielun mietti
suunnanvaihtoa el채m채n.

Edetess채 ehtoon vainen
oli Allun karvain mielin
viinatilkkaa huudettava,
juoppohulluus konsa iski,
horjutti holea horkka.
V채st채r채kkin채 v채p채tti
ruma ruumis ruttuinenkin
arpinensa, akneinensa.

Maljalliseen tuohon loppui
viimein Allun viinanjuonti,
en채채 eip채 konsanansa
alkoholeihin kajonnut,
vaikka tunsi tuskaisasti
viinaan villityn himonsa.