Pojasta mieheksi
Kirjoittanut Oiva Pennanen
äksy akka aikamoinen,
suurella kotitilalla
sisukkaasti työskenteli
Paavo-poikansa keralla,
aikapoijan uunonlaisen.
Sanoi akka tuo pojalle,
tiuskahti jo tuikeasti,
äksymielellä melusi:
Naimaan siitä kun menisit,
eukkoa jo etsimähän,
viihdykkeeksi itsellesi,
sekä töihinkin avuksi.
Paavo lähtikin kylille,
mopolla hän matkusteli,
aivan herrana ajeli,
komeana kurvaeli.
Poikkes baarihin kylällä,
rohkaisuksi keppanata,
vielä toisenkin imaisi,
heitti kohta kolmannenkin.
Alkoi tuntua kivalta,
olo varsin muikealta,
kyllä laulaakin pitäisi,
runojakin lausuella.
Paavo potrakka jutikka,
varreltaan tosi jämäkkä,
voimiltansa karhunlainen,
potkas käyntihin moponsa,
konepyörän pöksäytti.
Satulaan heti hypähti,
astui Hondan polkimille,
vauhti hetkessä koveni
kaasukahvaa kääntämällä.
Kalja vauhtia lisäsi,
olut antoi rohkeutta.
Ajoi jo Välitalohon,
jossa naisia kaheksan,
äiti tyttöjen keralla,
kassapäisten kaunokaisten.
Paavo pirttihin halusi
kosimahan tyttäriä,
taikka kyllä kai kävisi
vähän nainen vanhempikin,
jopa äidinkin peräti
miniäksi kelpuuttaisi.
Siinä arvalla vetivät,
kuka pääsee miehelähän,
tuonne suurehen talohon,
tilan suuren valtiaaksi.
Kaisa naisista parahin,
nuori nainen, viisas, nätti,
arvan antoisan vetäisi
voittaen kisan vakavan.
Mikäs siinä kun äkisti
mopon selkään ja menoksi,
katotaan olot miniän,
elo vaimon uutukaisen.
Kohta saapuivat kotia,
silmiin ankaran anopin.
- Mistäs tuon olet hakenut,
mukanasi kuljettanut?
Eipä tuosta oo akaksi,
eikä vuodekumppaniksi,
kovin on luiltansa kapea,
varreltansa heiveröinen.
Eipä tuo sovi akaksi,
emännäksi ensinkänä,
eikä vaimoksi vasiten,
lapsosien laatijaksi.
Etsi nyt vähä parempi,
varreltansa vantterampi.
Paavo kohta jo koveni ,
sanoi lauseen painavaisen,
urahteli uhkaavasti:
- Mitä kuuluu ne sinulle
kosintani, naimiseni.
Akanottoni osannen
ilman noita saarnojasi,
vaimon viereeni valitsen,
ilman tuota tuomiota.
Onkin aika jo sinulla
poistua nyt paikaltasi,
antaa nuorelle osasi,
tila työsi jatkajalle.