Suruni sato
Kirjoittanut Tuomas Keskimäki
Vähissä ovat ne syyni
miksi jatkaisin eloa.
Â
Kun kävelen pellon päällä,
kylvän murheen siemeniä.
Niille paikat parhaat löydän,
kasvakoot surun sadoksi.
Â
Huomaan jalkani kuraiset,
pellon mullan murheelliset.
Satoni ei vielä nouse,
murheet silti jo murehdin.
Â
Peltoni surua kasva,
synkkyyttäni yön ikuisen.
Â
Aamun tullen jo havahdun,
katson päälle murhe-pellon.
Sato nousee nousemista,
suru painaa harteitani.
Â
Katselen satoa kauan,
kuinka kukkivat suruni
kukat ja eloni huolet.
Kukkani ovat koreita.
Â
Vähissä ovat ne syyni
miksi jatkaisin eloa.
Niitän vielä mun satoni,
sitten aikani on mennä.