Villem Ridala: Rutto
Kirjoittanut Kalervo Mettala
Villem Ridala:
Katk Rutto
Laeva loovisi ülalla, Laiva luovi aavaa merta,
alus seilas selja poolla, seilasi ulapan puolla,
kuutti Hiiumaa kohalla. jaala Hiidenmaan edessä.
Seilas päeva, seilas teise, Päivän seilas, seilas toisen,
siis päevalla see pärasta päivänäpä kolmantena
kohe kallasta edeni, käänsi kurssin maata kohti,
lasi Leete ranna poole, Leeten rantaan suuntasihe,
Lõpe poole purjeteli. lahden pohjaan purjehteli.
Laeva laskus ankurije, Laski sinne ankkurinsa,
alandi punased purjed, punapurjeensa alenti,
siniseilid seisateli, siniseilit kääriskeli,
jäi vesille vaikisille, ankkuriin jäi kellumahan,
lahe lõppe loksumaie, kylän rantaan keinumahan
küla alla kiikumaie, lainehille loiskimahan
laenelle lebajamaie. lahden pohjukkaan asettui.
Ranna mehed kaksi kolmi Rannan miehet kaksin, kolmin
läksid paadil laeva juure, venehellä jaalaan souti,
haabial alukse juure haapiolla laivan luokse,
viima moonada mehille, viemähän evästä sinne,
toituda merimehille, ravintoa miehistölle,
leivukesta laevurille. leipää laivan kipparille.
Kui läksivad liike’elle, Kun he lähtivät takaisin
lahkusivad laeva poolta, soutamahan laivan luota,
alukselta haarusivad, alukselta erkanivat,
hüppasi ülalta poissi, poika kannelta hypähti,
kargas laelta lootsikuie, venehesen laskeutui,
alukselta haabiaie. aluksesta haapiohon.
Poiss ei olnud üsna suuri, Poika tää ei suuren suuri,
üsna suuri, üsna väike, kovin suuri eikä pieni,
jala kolme kõrgukene. kolme jalkaa hän on pitkä.
Oli tal ülla halli kuube, Päällänsä on harmaa viitta,
mantel maksakarvaline, takki maksan on värinen,
kübar päässa kolmenurka päässä kolmikolkkahattu
rootsi lakki pääla’ella. mukaan muodin ruotsalaisen.
Mehed heitsid ta veteje, Hänet paiskattiin merehen,
üle parda paiskasivad, yli laidan viskattihin,
süüstsid laenete segaje. poika aaltojen sekahan.
Ta ronisi jälle paati, Heti kiipesi takaisin,
haabiaie haaruteli, yli laidan ponnisteli,
asusi asemellesa, entiselle paikallensa,
kohtaje kohendelije. tuhdolle nyt istumahan.
See oli Katku, to kadala, Se oli Rutto, tuo katala,
meestetappu, taud tigeda, miestentappaja, äkeä,
koolu, naiste käägistaja, kuristaja naisten, Tuoni,
piimasuude suigutaja. maitosuiden kuolettaja.
Kui sai paati ranna poole, Omaan rantaan ruuhi saapui,
vene valkama rajalle, vene tuttuun valkamahan,
lootsik keske lauterida, teloillensa temmattihin.
karkas Katku kalta’alle, Rutto hyppäs kohta maihin,
üle parda hüppasije, yli partaan rynnisteli
läks kohalta Kärdelaie. suoraan lähti Kärdlaa kohti.
Puutus vastu hoonekene, Tuli vastaan kehno mökki,
maja suuri, marguline. tuli toinen, vaurahampi.
Inimesed ukse eessa Väki kaikki uksen eessä
nägid Katku kõndivada, näki, kuinka Rutto kulki,
mööda maada marsivada, ohitsensa astelevi,
suurta teeda tõttavada, suurta tietä kiiruhteli
halli manteli õlalla, harmaa viitta hartioilla,
kübar päässa kolmenurka, kolmikolkkahattu päässä,
haljas rauda vöö vahella. vyöllä heilui kirkas rauta.
Mehed soigusid, sõnusid, Miehet voihki ja manasi,
laususid, lähetelivad, suureen suohon toivottivat,
suure soosse saatelivad: noituivat ja siunasivat:
”Hoidagu Isanda meida, ”Meitä Herra varjelkohon,
õnnistagu õnnistaja, kaikkivalta suojelkohon
armu andagu Jumala, armahtakohon Jumala,
Püha Vaim, Püha Pojuke, Pyhä Henki, Jeesus auta,
Püha Risti, Päästajani!” Vapahtajan ristin kautta!”
Kui tereti Katku enne, Jos Rutto ennätti edelle,
taudi enne tarviteli, tauti ensin tervehtihe,
pidivad surema suured, aikamiehet oitis kuoli,
vähikesed vaibumaie, lapset kaikki maahan sortui,
koolema kanasekesed, kaikki muuttui vainajiksi,
olgu, et maja magasi, vaikka nukkui huonekunta,
suitsuhoone suiguskeli, savupirtti torkahteli,
või, et ei tereta teadnud, tai ei kohta mieleen tullut
märganud manida Jeesut, pyytää Jeesuksen apua,
jutelda nime Jumala, Jumalalta suojelusta,
Püha Vaimuda paluda. Pyhää n Henkeen turvautua.
Läksi kord külaje Katku, Taloon hiipi yöllä Rutto,
põikesi talutareje, oven aukaisi tupahan
sammus suitsuhoone’eie. astui pirtin permannolle.
Maja terveni magasi, Kaikki kansa siellä nukkui,
uinusi sügavat unda, syvää unta kuorsaeli,
lebas unda leppe’eda. unta leppeintä lepäsi.
Ümmardaja üksinesa Palvelija yksinänsä
oli herku ahju päälla, valveilla on uunin päällä,
viruksella virge’ena. virkeänä pankollansa.
Ta kuulis tulevat Katku, Kuuli, kuinka Rutto saapui,
kurja taudi kulgevada, paha tauti pirttiin astui,
paha surma saabuvada. tuonentuoja nyt ovesta.
Katku, too kadala koolu, Rutto, tuo katala kuolo,
huljuti unise ukse, aukaisi oven unisen,
puise lingi lõnksuteli. puisen salvan auki väänsi.
Astusi tasa tareje, Hiljaa hiipivi tupahan,
sammus juure suikujate, astui luokse nukkujien,
manu maas maga’ajate. viereen maassa torkkuvien.
Kõndis kõiki korda mööda, Kiersi kaikki vuorollansa,
kõigi sängid survajeli, kaikki vuotehet tapasi,
asteli aseme ääred. sivuutteli sängyn laidat.
Kohendi Kadala kepi, Ojensi keppinsä Katala,
surma saua seisateli, kuolon sauvalla sohaisi,
kurja piigi püstiteli pahan piikin survaisihe,
kohe rindada lebaja, sydänalahan jokaisen.
suikuja südame kohta, joka nukkujan sisähän,
hingaja elu aseta. eläväisen hengittäjän.
Kuhu pistis piigillasa, Minne pisti piikillänsä,
muugisaual muksateli, kosketteli sauvallansa,
rauda okkalla rabasi, raudallansa hän osuvi,
sündisi sinine laiku, siniläiskä sinne syntyi,
puhkesi punane reiga, puhkesi punainen reikä,
hele lõije helkimaie. tulehdus nyt laajentuikse.
Sest lagusi taudi vimma, Siitä lähti tauti tuima,
valguse tõbi vihane, siitä sairaus vihainen,
surma mürk kogu kehaje, kalman myrkky kaikkialle,
kihusi vereje kõike. verenkierrossa eteni.
Kui Katku, kadala surma, Kun Rutto, katala kuolo,
tahtis jo taresta minna, savupirtin uksen eessä,
sammuda savuto’asta, aikoi lähteä tuvasta,
kaarte alta kalluskella, poistua jo orren alta,
üttelije ümmardaja: sanoi hälle palvelija:
”Puuduta minugi piigil, ”Piikillä muakin pistä,
kiputele kepillasi, kepilläsi koskettele,
surmasaualla ta’ota!” kuolonsauvalla tavoita!”
”Sa pole kirja kirjutatud, ”Et ole kirjaan kirjoitettu,
raamatule rapsutatud, luetteloon raapustettu,
märgitud tähelle Tooni.” kuolon merkillä varattu.”
Ümmardaja üksinesa Palvelija ainoana
ealisista jäi elama, koko väestä jäi elohon,
vanusist vananemaie! vanhenemaan yksinänsä!
Kõiki muud masendi Katku, Kaikki toiset Rutto tappoi
tappasi kadala taudi, surmasi katala tauti.
Kokoelmasta Sinine kari,
balladeja ja legendoja,
Tartto 1930.
Viron kielestä suomentanut
Kalervo Mettala