Metriset mutantit eli kalevalasäkeen runsaat sata muunnelmaa

PDFTulostaSähköposti

Miten hakkaavalta vanha suomalainen mitta tuntuisikaan, jos säkeet olisivat pelkkiä kahdeksantavuisia trokeisia tasasäkeitä:Vaka / vanha / Väinä/möinen - Luvan / antoi / suuri / Luoja. Paljon vaihtelua tuovat jo tavallisimmat murtosäetyypit: 233 Laski / laulel/len ve/siä ja 323 Seläs/sä me/ren si/nisen. Aloitteleva runoniekka turvautuukin yleisimpiin tyyppeihin. Mutta kalevalasäe on yllättävän varioiva, ameban tavoin alati muotoaan muuttava. Metrisiä (kreik. metron = runomitta) vaihtelumahdollisuuksia on viljalti. Riippuen siitä, montako sanaa säkeessä on, mihin kohtiin säkeessä sanojen ensitavut (myös yhdyssanojen yhdysosien ensitavut) sekä yksitavut sijoittuvat, runosäe voi todella saada hämmästyttävän monta erilaista ilmiasua. Omalta osaltaan vaihtelua lisäävät myös oikeaoppiset yhdeksäntavuiset säkeet.

Tähän mennessä kalevalamitan analyysi on ollut hyvin niukkaa; on tuotu esiin vain harvoja kalevalasäkeen runomitallisia ilmentymiä (esim. Matti Kuusi, Pentti Leino). Seuraavassa esittelen runsaat sata metristä variaatiota, jotka kahdeksan-, yhdeksän- ja kymmentavuisessa säkeessä ovat - tai ainakin voisivat olla mahdollisia. Taulukko syntyi siitä aineistosta, jonka sain ruodittuani Kalevalan ja Helkavirsien säkeet TROKEEMANKELILLA.

Sanoja säkeessä voi olla yhdestä (päättä/mättö/myydel/länsä) seitsemään (kai mä / nyt sen / voin jo / saada). Jotkut säetyypeistä puuttuvat kokonaan päälähteestäni Kalevalasta. Niissä tapauksissa olen ottanut ”täydennyksiä” Eino Leinon Helkavirsistä. Ellen sieltäkään ole löytänyt eräitä säännönmukaisiksi olettamiani tyyppejä, olen ”keksinyt” ne itse. Kalevalan säkeet olen merkinny tällaisella ja Helkavirsien säkeet tällaisella, itse tuottamani tai muualta poimimani oletussäkeet taas vaatimattomasti tällaisella (tavallisella) fontilla. Mainittakoon, että monia oletussäkeitäni löytyy kyllä seuramme runoniekkojen teksteistä.

Kun haluat runoihisi metristä elävyyttä, voit käyttää mallina Metriset mutantit -taulukon säkeitä, ehkä joitakin oletussäkeitäni tai muitakin, vielä ”piileviä” tyyppejä.

Nyt koko Kalevalamme sekä Leinon Helkavirret
meni mankelin lävitse, hulahti hujauksessa.
Katso tutkimustulokset, analyysit, arvioinnit,
monet metriset mutantit:

Tyyppi

Kalevala

Helkavirret
(II viittaa Helkavirsiä II:een)

Oletussäe

 

8-tavuiset säkeet

7 sanaa

1111112

 


 


kai mä nyt sen voin jo saada

6 sanaa

111113

 

 


jos mä vain sen saan takaisin

111122

 

 

jos sä sen nyt tänne toisit

111212

 

 

ei kai hän ole jo tullut

112112

Vaan jos sitte siit’ ei huoli

Kuu ei loista päiv’ ei paista

 

121112

 

 

jos tulen niin kai mä ostan

211112

 

 

päästä nyt jo pois mut täältä

5 sanaa

11114

 

 

jos mä sen vain saavuttaisin

11123

Niin on kuin sanoi emonsa

Täss' on mies tämän sukuinen

 

11132

Kun ei lie minulla miestä

Hoi on jo herätä aika

 

11213

Mink' on niitti sen haravoi

saat sa mahdin maan ikuisen

 

11222

Jos ma lapsi liioin lauloin

tie on tehty miehen mennä

 

11312

 

 

kai mä voisinkin jo mennä

12113

 

 

tai joku on sen sanonut

12122

 

 

hän oli kuin vanha vaari

12212

 

näin kasvot nälän ja kylmän II

 

13112

 

mies körötti niin kuin köngäs

 

21113

Kenen muun kun ei emonsa

Pahoin tein ma maa sinulle II

 

21122

Koirat ei ne koissa maanne

Pahoin teit sa Ukri Ukko II

 

21212

 

siinä on tuki ja turva II

 

22112

Kovin äijä kun on kolme

Ensi uhri maan on uhri II

 

31112

 

 

minussa kun ei oo miestä

4 sanaa

1115

Semp’ on sai sanoneheksi

Semp’ on sai sanoneheksi

 

1124

Kun ei kuuta aurinkoa

kun ei kuulu tervehdystä

 

1133

Myös on marjoja mäellä

Noin ne lauloivat jumalat

 

1142

 

 

jos mä tunnustaisin kaikki
(tosin kesuura-säännön vastainen)

1214

 

 

kai tulet mun vaimokseni

1223

Ja kaiken elon vähyyttä

Ei tästä pidot parane

 

1232

Jo tuli hyville mielin

Ei tullut takaisin tytti II

 

1313

Suun savesta pään kivestä

On eloa on iloa

 

1322

Tuo venettä Tuonen tyttö

ei kohoa koston keihäs

 

1412

 

 

me olisimme jo siellä

2114

Itse en nyt tieäkänä

 

 

2123

Hyvän sait hyvän tapasit

Pirskui jo vesi vihitty

 

2132

Alla päin pahoilla mielin

Vielä on kivessä kinnas

 

2213

Sanan virkkoi noin nimesi

salon arka noin saneli

 

2222

Luvan antoi suuri Luoja

Kuhun kuljit tyhmä tyttö

 

2312

 

 

kesä voisikin jo tulla

3113

Miksipä on tuo jätetty

Ontuva on mies Oterma

 

3122

Kamala on kaksi naista

pimeät on pirtit meillä

 

3212

 

Mittyinen tämä on neito

 

4112

Havukoita ei ne olle

 

 

3 sanaa

116

 


 


ne on uskomattomia

125

Kun käki kukahteleksen

ei muista elänehensä

 

134

Jo päivänä kolmantena

ei kysytä kuulumia

 

143

Ei tehäksensä pahoa

 

 

152

 

 

sain kohotetuksi kannen

215

Lauloi kuun kumottamahan

neuvoi tien viholliselle

 

224

Astu leski aitastasi

Räikön poika portahalla

 

233

Laski laulellen vesiä

Herran lehtojen hedelmä

 

242

 

 

pidä itsestäsi huolta

 

 

 

(tosin kesuura-säännön vastainen)

314

Sormukset on sormistansa

Valvoivat he vuotehella II

 

323

Selässä meren sinisen

kulkuset kujan periltä

 

332

Tukehtui tulonen meiltä

Virkahti viluinen vieras

 

413

Porollensa suin puheli

Nyykähtivät päät pyhäiset

 

422

Lappalainen laiha poika

ylimmäisen pilven päälle

 

512

 

 

odottelinkin jo kauan

 

2 sanaa

17

Pään pärisemättömäksi

 


 


26

Maille ristimättömille

itkin kastamattomia

 

35

Särkiä sapikkahia

tuskasta sanattomasta

 

44

Puhutteli lausutteli

kodistani konnustani

 

53

Lauloaksemme hyviä

käännytettihin takaisin

 

62

 

 

ristimättömille maille
(tosin viskurilain vastainen)

1 sana

8

 


 


vahingoittumattomina

 

 

Kalevala 8-tavuisia yht. 39 eri tyyppiä

Helkavirret 8-tavuisia yht. 40 eri tyyppiä

Oletettuja 8-tavuisia yht.21 eri tyyppiä


 

9-tavuiset säkeet

6 sanaa

111213

Jo nyt on mennyt mies minulta

 


 


111222

Jo silt’ on siika silmät syönyt

 

 

111312

 

 

jo nyt on talvikin jo tullut

112113

 

 

kai mä olen ne taas hukannut

113112

 

 

mä voin lukea jos vain ehdin

122112

Jo olen uinut yöt ja päivät

 

 

131112

 

 

en tulisi jos sä sen kiellät

5 sanaa

11124

Jo nyt on kummat kuulununna

 

 

11133

Jo se on vuoroni minunki

 

 

11223

Kun ei tarvo olan takoa

 

 

11313

 

 

jos et olisi niin ovela

11322

Jos ei minussa miestä liene

 

 

12213

Ei ole talvi sen parempi

kuin oli olla Kuun povella II

 

12123

Ei ole ne varat väkevät

 

 

12132

 

 

mä olen nyt iloinen poika

12222

Et ollut suuri etkä pieni

Tuo oli tyhjä Tyyrin tytti

 

12312

 

 

mä tulen teillekin jos tahdot

13113

 

 

jos lupaisit sen jo minulle

13122

 

 

ei huvita mun tänne tulla

13212

 

Vaan mikäpä sinun on synty II

 

14112

 

 

me haluamme pois jo täältä

21123

Susi ei syö minun sukua

Tuota ei Maan lapset tajua II
(tosin säkeessä on mittavirhe)

 

21213

Aivan on surma suun e’essä

 

 

21222

Sule nyt suusi peitä pääsi

viety on tästä neiti nuori

 

22113

 

Mitä sanon ma mies poloinen

 

22122

Kuta sinun ei saaja saane

 

 

22212

 

 

olit kovin kiva ja kiltti

31122

Hyväpä täss’ on miesten olla

 

 

31222

Minua on vyötty miehen vyöllä
(voisi hahmottaa myös10-tavuiseksi)

 

 

4 sanaa

1125

 

Jo tuon näen kyselemättä (voisi
hahmottaa myös 8-tavuiseksi:
Jo tuon / näen ky/sele/mättä)

 

 

1134

 

 

mä en olisi uskaltanut

1143

 

 

jos mä olisinkin ovela

1215

Ei ole mies pahempikana

 

 

1224

Ei ole tammi kasvanunna

Tuo oli tytti Päivölässä

 

1233

Jo olen joutunut johonki

kuin sormi seinästä murene

 

1323

Ken panisi käen kätehen

Jo julisti hyvä Jumala II

 

1332

 

en sitoa sinistä tulta

 

2124

Lähe nyt kanssa laulamahan

Kivi on kylmä kiukahassa

 

2133

Sampo ei puuttunut sanoja

Tuota en suuresti surisi

 

2214

Mitä minun on miekastani

 

 

2223

 

Iso kielti emo epäsi

 

voima uusi mua vetävi II
(myös kahdeksantavuinen: voima / uusi / mua ve/tävi)

 

2232

Hyvä oli isosta huuto

 

 

2322

Jottei minua syyttä syöä

Salot sakeni kosket kiihtyi

 

2313

 

 

minä rakastin niin rajusti

3123

Reppänä on liki lakea

 

 

3132

Vuoresta on vetosen synty

 

 

3222

Olipa impi ilman tyttö

Sotako sorti suuret sulhot

 

3213

Vieläkö tästä mies tulisi

 

 

4122

Manalassa on makso tuhma

 

 

4212

 

 

olisiko täti niin tyhmä

3 sanaa

414

Annettava on alliseni

 

 

423

 

Otermalla veli Katerma

 

333

Sanoipa Untamo unensa

Heräsi tyhjässä tuvassa

 

234

Löyti emännän leipomassa

meni merelle metsähänkin

 

432

 

 

olipahan ikävä ilta

423

 

 

tulikohan Ari ajoissa

324

Olipa nuori Joukahainen

 

 

315

 

 

puhunko mä perättömiä

522

Kalevalatar kaunis neiti

 

 

225

 

 

oli sitä valittamista

126

 

 

ja maille tuntemattomille

144

 

 

en haluaisi halvempia

117

 

 

ne on parantumattomia

2 sanaa

63

 

onnettomuudetkin ohitse II

 

36

 

 

olisi huolimattomuutta

45

Aiaksiksi asettelevi

 

 

54

 

 

odottelinkin ottelua

27

 

 

ovat parantumattomia

 

 

Kalevala 9-tavuisia yht. 37 eri tyyppiä

Helkavirret 9-tavuisia yht. 19 eri tyyppiä

Oletettuja 9-tavuisia yht. 25 eri tyyppiä


 

10-tavuiset säkeet

5 sanaa

22222

Kolme oli neittä niemen päässä

 


 


4 sanaa

2224

Vaski oli hattu hartioilla

 

 


2233

Syltä oli silmien välitse

 

 

2323

 

veren jumalan tulen jumalan II

 

3 sanaa

325

 


 


minäkö puhun perättömiä

235

 

 

minä puhunkin perättömiä

 

 

Kalevala 10-tavuisia yht. 3 eri tyyppiä

Helkavirret 10-tavuisia yht. 1 tyyppi

Oletettuja yht. 2 eri tyyppiä


Yhteenvetoa

Yllä oleva säetyyppien analyysi on tehty pääasiassa Harri Perälän kehittämällä KaRuSen Trokeemankelilla. Paljon on ollut myös "käsityötä", varsinkin yhdyssanojen pilkkomisessa. Mikäli koneeseen on luottamista, olen päätynyt seuraaviin määrällisiin tuloksiin (joihin tosin saattaa myöhemmin tulla pieniä tarkistuksia):

Kalevalassa (22795 säettä) on 79 erilaista metristä säetyyppiä, Helkavirsissä (runsaat 2800 säettä) niitä on 60, eli suhteellisesti paljon enemmän kuin Kalevalassa. Mielenkiintoista on, että Helkavirsissä on 9 sellaista tyyppiä, joita Kalevalasta ei löydy lainkaan. Yhteensä molemmista löytyy 90 eri säetyyppiä. Kun tähän 90:een lisätään vielä 48 omaa oletussäettäni (joista eräät tosin ovat aika teoreettisia, ehkä kelvottomiakain), päädytään 138:aan eri tyyppiin. Ei edes Elias Lönnrot - puhumattakaan Eino Leinosta - ehtinyt "hyödyntää" läheskään kaikkia runokielen metrisiä mahdollisuuksia. Ikiaikainen kalevalakieli ei ole siis vieläkään kehittynyt optimaaliseen muotoonsa. On aika saattaa perintökielemme ansaitsemaansa metriseen kukoistukseensa.


Paavo Turakaisen löytämät Eino Leinon säetyypit

Eino Leinon metrinen tyyppikokoelma täydentyy vielä, kun lisäämme siihen ne säetyypit, jotka Leino-tutkija Paavo Turakainen on löytänyt Helkavirsiä aiemmista kalevalamittaisista runoista ja runonäytelmistä. Nämäkin säetyypit ovat täysin käyttökelpoisia:

10-tavuiset:

Säetyyppi 2134* esiintyy runossa Jumalan tammi (Kangastuksia-kokoelma):
"Minun on mieleni kuullakseni"
Säetyyppi 1234* esiintyy runon Suomen valta, osassa Oma tupa, oma lupa (Ajan
aalloilta -kokoelma): "Ei ole tuvassa tuiskijata"

9-tavuiset:

Tyyppi 12132:
"min olen mies surujen syömä", "se mitä nyt edessä
onpi"
(Sota valosta)

Tyyppi 11232*:
"Ja en tiedä, oletko impi" runossa "Miksi kysyisin enempi?"
(Pyhä kevät)

Tyyppi 12123:
"Ei siellä oo sinun näköistä!" Proloogin osassa "Ilmarisen
vaellus" (Yökehrääjä)

Tyyppi 21213:
"Mikä on jyske maan navoilla" Prologin osassa "Seppojen
laulu" (Yökehrääjä), "Hyvä on maata maaperässä", "toki se toista on
uhempi"
(Ajan aalloilta), "Mitä en itse voi sanoa" (Pyhä kevät)

Tyyppi 2232:
"Tytär oli minulla nuori" (Kimmon kosto)

Tyyppi 3213:
"päiväni, mustui mun eloni" runossa "Armain kuoleman ajatus"
(Kangastuksia). Huom. Pilkku on tärkeä, koska kyseessä on säkeenylitys: Siitä asti kuin pimeni / päiväni, mustui mun eloni.

8-tavuiset:

Tyyppi 111212: "Ja jos sen sanon ma sulle" (Sota valosta)
Tyyppi 4112: "lepäsivät maa ja taivas" runossa "Jumalan tammi" (Kangastuksia)

Osa edellisistä Leinon säetyypeistä on Kalevalassa, osa oletussäkeinäni (ks. taulukko). Taulukostani puuttuvat täysin ne Turakaisen löytämät "uudet" tyypit, jotka olen merkinnyt tähdellä: 2134*, 1234* ja 11232*.


Lisää 9-tavuisia tyyppejä Paavo Turakaiselta ja Tuomas Keskimäeltä

Esitän 9-tavuisiksi oletussäkeiksi Paavo Turakaisen lähettämiä seuraavia tyyppejä (joista muutamaa ole tosin itse muotoillut:

3312  Katala Kaarina on kuollut
252    Oli ylittämätön herkku
18  ja ajattelemattomia
72  katkeamattomia puita
(oma ehdotukseni vähän lyhempi: 72  hajoamattomia luita)
162  on lukemattomia teitä
612  ajattelematon ja tyhmä
135  on säkeitä Kalevalassa
153  on venäläisiä rutosti
513  virolaisia ei pelota
5112  Kalevalasta se ei löydy
11142  ja se ei kurkistele kuuta

Oletussäkeiden sarakkeeseen on tarkoitus lisätä myös Karusen runoniekan Tuomas Keskimäen käyttämä 9-tavuinen tyyppi:  3312  Ainoa veljistä hän jolla. Tämän tyypin oletussäkeeksi taulukkoon ehkä on kuitenkin syytä panna malliksi vielä hieman kevytalkuisempi säe, vaikkapa:  3312  Oliko Ollia taas lyöty.

********************************************* 

Eiköhän näinkin lukuisa määrä "metrisiä mutantteja" riitä malliksi vaativallekin runomitan käyttäjälle. Sen verran kuitenkin peruutan, että harvinaisimpiin 9-tavuisiin säkeisiin ei kannata suin päin "Ihastua", ei varsinkaan oletussäkeisiin. Säe saattaa heittää rytmisen kuperkeikan, varsinkin, jos säkeen alku muodostuu liian pitkistä tavuista.


Tyyppiin 62 liittyen:

TROKEEMANKELI merkitsi virheelliseksi Kalevalasta löytämänsä säkeen: merenvaahti-vaippa päällä. Mankelin käyttöohjeissa kuitenkin kehotetaan ”paloittelemaan” yhdyssanat ennen mankelointia. Tällöin edellinen säe onkin tyypiltään 2222: meren vaahti vaippa päällä. Siis viskurilain vastaista tyyppiä 62 (ristimättömille maille) ei Mankelin mukaan Kalevalasta löydy lainkaan, ei myöskään Helkavirsistä.



9- ja 10-tavuiset säkeet 

Kalevalassa on satoja 9-tavuisia säkeitä, kuitenkin kokonaismäärästä vain kolmisen prosenttia. Liikaa käytettynä 9-tavuiset säkeet tekevät mitan vieraaksi, epäkalevalaiseksi. Mikäli käytät joskus 9-tavuisia, annan niiden suhteen hyvän neuvon: "Unohda" koko ensimmäinen tavu, ikään kuin sitä ei olisikaan, ja sijoita kahdeksan muuta tavua sääntöjen mukaan. Silloin ei pääse syntymään mitallista kuperkeikkaa. Esim. (O)lipa / lapsi / latti/alla, (Mi)tä mi/nun on / miekas/tani, (Rep)pänä / on li/ki la/kea. Olisi mitan kannalta hyvä, että tuo ylimääräinen yhdeksäs tavu - siis säkeen ensitavu - olisi mahdollisimman lyhyt (esim. pelkkä lyhyt vokaali). Ainakaan pitkävokaalinen tavu ei paljon käytettynä tunnu istuvan yhdeksänneksi (alku)tavuksi.

Kymmentavuisia säkeitä Kalevalassa on runsaat kaksikymmentä. Niissä kaikissa on toisena sanana oli, olin tai olen (Kaari oli / kauni/hin nä/köinen). En suosita 10-tavuisen säkeen käyttöä muulloin kuin ”hätätilassa”. Runomitasta tulee helposti muuta kuin kalevalamittaa. Mitä sanoisitte esim. Helkavirsien – mankelin mukaan ainoasta - 10-tavuisesta säkeestä: Veren jumalan, tulen jumalan?



Keräilyharvinaisuuksia, metrisiä helmiä

Kun joitakin säetyyppejä (esim. 224, 233, 2222, 323, 35 ja 44) löytyy Kalevalasta sadoittain, eräitä jopa tuhansittain, jotkut eepoksen säkeet ovat todella harvinaisia. Esim. seuraavia tyyppejä oli Kalevalassa vain muutama; niitä mankeli löysi kutakin alle viisi kappaletta, monia vain yhden ainoan. Leinollakin alla olevista tyypeistä esiintyi vain kolme. Taitava KaRuSelainen käyttää luontevasti vaihtelun vuoksi myös näitä harvinaisia tyyppejä:

17
22112
4112
112112
3213
3132
11223
522
2214
1125
1323
22122
414
12123
1215
4122
111213
31122
11322
12213
21123
45
122112
111222
2232
3123
22222
Pään pärisemättömäksi
Kovin äijä kun on kolme
(myös Leinolla)
Uituansa yön ja päivän
Vaan jos sitte siit’ ei huoli
Vieläkö tästä mies tulisi
Vuoresta on vetosen synty
Kun ei tarvo olan takoa
Kalevalatar kaunis neiti
Mitä minun on miekastani
Jo tuon näen kyselemättä
Ken panisi käen kätehen
(myös Leinolla)
Kuta sinun ei saaja saane
Annettava on alliseni
Ei ole ne varat väkevät
Ei ole mies pahempikana
Manalassa on makso tuhma
Jo nyt on mennyt mies minulta
Hyväpä täss’ on miesten olla
Jos ei minussa miestä liene
Ei ole talvi sen parempi
(myös Leinolla)
Susi ei syö minun sukua
Aiaksiksi asettelevi
Jo olen uinut yöt ja päivät
Jo silt’ on siika silmät syönyt
Elä anna anopin lyöä
Reppänä on liki lakea
Akka oli vanha vaipan alla

Suositeltava säetyyppi 

Kalevalassa on lähes 300 murtosäettä, joissa kolmekin alkutavua joutuvat koronpoljennan kohteeksi. Jos runorytmisi vaikuttaa monotoniselta, käytä siis tyyppiä 1223: Ja kaiken elon vähyyttä - Ei täällä sinun sijoa - Jos siitä vähän tulisi - niin sinne sinun manoan - Ui sieltä paha pakana - jo tunsi venon tulevan - Ei ollut veno kotoinen - niin sanon toet totiset



Leinolta löytyi, Kalevalasta ei:

Yhtä harvinaisia ovat myös seuraavat, enimmäkseen 9-tavuiset Helkavirsien tyypit, joita mankeli ei taas Kalevalasta löytänyt. Säkeet osoittavat, että eräissä kohdin Leino oli kalevalaisempi kuin Kalevala itse. Vertailussa on epäkohtaa sikäli, että, että Helkavirsien säemäärä (runsaat 2800) on vain murto-osa Kalevalan säkeiden määrästä (22795 kpl).

12212
3212
13212
13112
21212
22113
1332
423
2323

Näin kasvot nälän ja kylmän
Mittyinen tämä on neito

Vaan mikäpä sinun on synty
Mies körötti niin kuin köngäs
Siinä on tuki ja turva
Mitä sanon ma mies poloinen

En sitoa sinistä tulta
Otermalla veli Katerma
veren jumalan tulen jumalan


Eino Leino hallitsi runomitan 

Trokeemankeli osoitti virheellisiksi vain seuraavat yhdeksän Helkavirsien säettä. (Metrisesti jonkin verran poikkeavat runot Kimmon kosto ja Luojan leipä -runot eivät ole mukana, koska ne eivät alun perin kuuluneetkaan Helkavirsiä-sarjaan.)

3311
12212
11123
21123
2123
2123
3212
332
332

kolkkoja kotona näin ma
en sitä sure en kadu
Tuop’ on Kuun ukko urahti
Tuota ei Maan lapset tajua
Silloin yön virsi virisi
toinen työn virsi tohisi
hedelmät hyvän ja pahan
juuressa jumalankuvan
varjoja vaelluselon

Kahta näennäisesti 7-tavuista säettä Kun lie pudonnut tähti ja Nuolella tai terällä en ole pitänyt virheellisinä, koska ne voidaan hahmottaa (kuten Kalevalassakin) 8-tavuisiksi: Kun li'e pudonnut tähti, Nuolella ta'i terällä. Helkavirsien runsaasta 2800 säkeestä mitanvastaisia on runsaat kolme promillea. Virheitä Leinolla on siis suhteellisesti paljon vähemmän kuin Kalevalassa (ks. jäljempänä Kalevalan virhesäkeet).

Erityisesti Leino oli ihastunut sinänsä säännönmukaiseen mutta epäkalevalaiseen tyyppiin 333 Heräsi tyhjässä tuvassa, jota Helkavirsistä löytyy kaikkiaan lähes neljäkymmentä kappaletta, kun koko Kalevalassa tätä tyyppiä on yhteensä vajaat kolmekymmentä.

Helkavirsissä on myös murtosäkeitä suhteellisesti paljon enemmän kuin Kalevalassa. Luku on mankelin mukaan lähempänä 60:tä prosenttia kuin 50:tä (Kalevalassa vähän alle 50 prosenttia).

Varoitus: 

Monet erittäin harvinaiset säetyypit, varsinkin yhdeksän- ja kymmentavuiset - niin myös monet oletussäkeeni - soveltuvat vain harvoin käytettäviksi, ikään kuin piristävänä höysteenä, tai siten "pakon edessä". Jotkut niistä saattavat olla kelvottomiakin, vaikkakin ovat näennäisesti mitanmukaisia. Tärkeää on, että kalevalaisen rytmin yleisluonne säilyy.


MITVA 

Muista, että TROKEEMANKELI ilmoittaa myös runojesi MITVA-lukeman eli mitallisen vaihtelulukeman kahtakymmentä summittaisesti peräkkäin (alekkain) otettua säettä kohden. Kalevalan ja Helkavirsien MITVA on kummassakin kymmenen korvilla. Mitva ei sinänsä ole itsetarkoitus, mutta, kuten tunnettua, vaihtelu virkistää.
*******************************************************************************
Kun runojen esittämiseen vielä lisäksi on olennaisesti kuulunut monivivahteinen sekä rytmiltään että melodialtaan rikasmuotoinen laulu (runosävelmät), voi arvailla, että kansanrunon säkeellä voi olla satojakin eri ilmiasuja.

Katso Auliksen blogi: http://kalevalamitta.blogspot.com/