Kalevalamitan perussäännöt

Kalevalamittainen säe muodostuu laulettuna neljästä peräkkäisestä trokeesta. Säkeessä on tavallisesti kahdeksan tavua: Vaka / vanha / Väinä/möinen - vilu / mulle / virttä / virkkoi - Lappa/lainen / laiha / poika - sormuk/set on / sormis/tansa.
Lausuttuna kuitenkin noin puolet Kalevalan säkeistä ovat trokee-daktyylivoittoisia, esim. Laski / laulellen / vesiä (trokee + daktyyli + daktyyli), yhtehen / yhytty/ämme (daktyyli + daktyyli + trokee). Daktyylista emme kuitenkaan tuonnempana puhu, sillä viimeksi mainittu säekin - kuten kaikki kalevalarunojen säkeet - kuvataan runomitassa ikään kuin se olisi trokeinen: Laski / laulel/len ve/siä.

Menikö yli ymmärryksen? Runomittaa (kalevalakieltä) opiskellessasi tarvitset vain muutaman säännön. Ennen sääntöihin perehtymistä sinun on kuitenkin selvitettävä itsellesi, mitä tarkoittaa trokee eli trokeinen runojalka, mikä on runojalan nousu ja lasku, mitä merkitsee pääpainollinen tavu (kissa), sivupainollinen tavu (kissamme) ja painoton tavu (kissa), mikä on lyhyt tavu (ta-lo-a), mikä pitkä tavu (kalaa), mikä on diftongi (vuosi), triftongi (veäite) ja vokaaliyhtymä (taloa). Samoin sinun pitäisi ehdottomasti osata tavurajat. Edellisten seikkojen hallinta kuuluu yleissivistykseen; ne ovat perusasioita, eikä niitä ole aihetta ruveta tässä ruudussa ruotimaan. Useimpiin peruskäsitteisiin saa valaistusta Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ISOSTA KIELIOPISTA: http://scripta.kotus.fi/visk/etusivu.php

Ennen kuin tutustumme sääntöihin toteamme toistamiseen, että kalevalainen säe koostuu (vähäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta) neljästä trokeisesta runojalasta. Mikä on trokee? Trokee on kaksitavuinen runojalka, jonka edellinen tavu on nousussa ja jälkimmäinen laskussa: Vaka vanha Väinämöinen - laski laulellen vesiä. Edellistä säettä, jossa sanan ensitavut osuvat nousuun, jossa siis sanan luonnollinen tavupaino ja runopaino sattuvat samaan kohtaan, nimitetään tasasäkeeksi (ent. nimitykset perussäe, normaalisäe).
Jälkimmäinen säe on murtosäe (ent. nimitys murrelmasäe). Murtosäkeessä runojalan nousu ja lasku voivat kuulua vierekkäisiin sanoihin: len ve, ja murtosäkeelle on ominaista, että siinä vähintään yhden sanan ensitavu joutuu "poljetuksi" eli runojalan laskuasemaan. Juuri tässä ensitavun koron polkemisessa, kontrapunktissa, onkin kalevalamitan jännite, viehättävyys. Siinä puheen luonnollinen painotus ja runopaino ovat ristiriidassa. Indoeurooppalaisissa kielissä tällainen metrinen ilmiö ei ole mahdollinen.

Ilman sääntöjen hallintaa jäät auttamattomasti diletantin tasolle. Luontaisen "kalevalaiseen perimään" ei enää suomalaisenkaan kannata luottaa. Kaksiosainen pääsääntö on oikeastaan koko kalevalakielen tavulaajuussysteemin avainkoodi, lisäsäännöt ovat sen rinnalla ovat ikään kuin helpotussääntöjä. Huomaa, että pääsääntö koskee vain sanojen ensitavuja (pääpainollisia tavuja), myös yhdyssanan osien ensitavuja (tal-vi, tul-tu-ani, tal-vi-turk-ki, o-sa-ke-salk-ku, pää-a-si-a). Muita kuin sanojen ensitavuja pääsääntö ei juurikaan säätele.

Esivalmisteluja

Ennen kuin alat tutkia mitä hyvänsä runosäettä, noudata muutamaa tärkeää käytännön neuvoa, joiden toimivuuden olen testannut pitämilläni kursseilla:

1.
Jaa säe lopusta päin, mieluummin värikynällä, kolmella pystyviivalla neljään runojalkaan eli trokeeseen: Sanan / virkkoi / noin ni/mesi - Samma/kon sa/lavi/hoja. Tee lopusta päin samoin alleviivaukset myös yhdeksän- ja kymmentavuisiin säkeihin: Lähe nyt / kanssa / laula/mahan - Kaari oli / kauni/hin nä/köinen. Viivattuasi huomaat, että säkeen ensimmäisessä runojalassa voi tavuja olla enemmänkin kuin kaksi.

2.
Alleviivaa sitten sanojen, myös yhdyssanan osien, ensitavut, ei kuitenkaan ensimmäisestä runojalasta: Sanan / virkkoi, / noin ni/mesi - Samma/kon sa/lavi/hoja.

3.
Älä alleviivaa yksitavuja (yksitavuisia sanoja).

Nyt voimme tutustua pääsääntöön, sen jälkeen lisäsääntöihin, jotka ovat oikeastaan "helpotussääntöjä".

Pääsääntö

a)
JOS SANAN ENSITAVU OSUU RUNOJALAN (trokeen) NOUSUUN (alkuun), SEN ON OLTAVA PITKÄ (kyseiset ensitavut kursivoitu ja alleviivattu):

Kanna / mettä / kieles/säsi
Eipä / kiehu / rauan / kieli
Laski / laulel/len ve/siä
b)
JOS SANAN ENSITAVU OSUU RUNOJALAN LASKUUN (loppuun), SEN ON OLTAVA LYHYT:

Laski / laulel/len ve/siä
Samma/kon sa/lavi/hoja
Luule/vi, a/jatte/levi

Huom! Pääsääntö ei koske ensimmäistä runojalkaa, ks. lisäsääntö 1.

Virheellisiä, pääsäännön a-kohdan vastaisia ovat seuraavien säkeiden kursivoidut ja alleviivatut tavut: enkä / tiedä / emän/nästä - eksyy / uni/kalli/olle - sydä/mensä / salo/mailla - maiset / murheet / muka/nansa.
Lyhyitä ensitavuja ei siis saa olla trokeen nousussa. Oikein olisivat säkeet, joissa lyhyet ensitavut eivät osu nousuihin vaan laskuihin: setä/ni a/suu ta/lossa - tulet/han si/nä ta/kaisin.
Pääsäännön b-kohtaa ei noudateta seuraavissa säkeissä: syöden / sätki/vää jout/senta - se on / semmo/nen hom/meli.
Seuraavat säkeet ovat mitallisesti oikein, sillä niissä pitkät ensitavut eivät osu laskuihin vaan nousuihin: kissa / pelkä/si mi/nua - se on / mun se/täni / kissa.

Pääsäännön perusteella annan seuraavat käytännön ohjeet:

Jos säe loppuu kaksitavuiseen sanaan, sen (sanan) pitää alkaa pitkällä tavulla: Luvan / antoi / suuri / luoja - Pisti /suitset / kullan / suuhun - Itse / tuon sa/noiksi / virkki.
Jos säe loppuu kolmitavuiseen sanaan, sen pitää alkaa lyhellä tavulla: Luona / arma/han e/monsa - Kulki / polku/a ki/vistä - Linnul/ta li/hanpi/timet (yhdyssanan osia käsitellään runomitassa ikään kuin ne olisivat erillisiä sanoja).
Jos säe loppuu nelitavuiseen sanaan, sen pitää alkaa pitkällä tavulla: Puhut/teli, / lausut/teli - Siinä / Lieto / Lemminkäinen - Löysi / naisen / naura/vaisen.
Jos säe loppuu viisitavuiseen sanaan, sen pitää alkaa lyhyellä tavulla: Kokka/puut ko/hote/tuksi - Semp' on /sai sa/none/heksi - Sen var/sin va/lehte/letkin.
Jos säe loppuu kuusitavuiseen sanaan, sen pitää alkaa pitkällä tavulla: Maille / risti/mättö/mille - Tanner / tanhu/ellak/sesi.
Jos säe loppuu seitsentavuiseen sanaan, se voi alkaa joko lyhyellä tai pitkällä tavulla: Pään pä/rise/mättö/mäksi - Jäi saa/vutta/matto/maksi. Tämä tyyppi on käytännössä hyvin harvinainen.

Lisäsääntö 1

ENSIMMÄISESSÄ RUNOJALASSA TAVUJEN PITUUDELLA EI KUITENKAAN OLE VÄLIÄ

Esim. osaa / orja/na e/leä - nuoruu/esta / vanhuu/esta - piti / viikois/ta py/hyyttä - huimuus / hurstin / hulpi/loille.

Joskus ensimmäinen runojalka voi koostua kolmestakin tavusta: Tuo oli / Tytti / Päivö/lässä. Tällaisia yhdeksäntavuisia säkeitä on Kalevalassa on runsaat 600 eli vajaat kolme prosenttia sen kaikista säkeistä. Leino (Helkavirret) viljeli yhdeksäntavuista säettä suhteellisesti paljon runsaammin eli viitisen prosenttia. Opetteluvaiheessa hyvä käytännön neuvo on, että kuvittelet tuon yhdeksännen tavun sijoittuvaksi nimenomaan säkeen alkuun ja sovellat runomittasääntöjä vain jäljessä seuraaviin kahdeksaan tavuun. Harjoitteluvaiheessa 9-tavuisen säkeen opiskelussa tuo säkeen ensitavu, "ylimääräinen" tavu on viisasta panna sulkeisiin: (Tuo) oli / Tytti/ Päivö/lässä.

Yhdeksäntavuiset säkeet tuovat runoon metristä vaihtelua, ja säästäen käytettynä yhdeksäntavuisuus onkin erä s kalevalakielen tyylikeino. Olisi suotavaa, että 9-tavuisen säkeen alkutavut olisivat mahdollisimman kevyitä. Esim. seuraavissa, sinänsä säännönmukaisissa säkeissä, trokeinen rytmi on "koetuksella", koska säkeiden alut ovat raskaita: muistajat / vanho/jen ra/jojen – liittymis/lahjak/si so/maksi - kaipaavat / kaikke/a ko/toista - konsteja / meillä / on mo/nia.

Kalevalassa on muutama kymmentavuinenkin säe: Minä olen / onte/lo ty/veltä. En suosita kymmentavuisen säkeen käyttöä, koska tällöin kalevalainen rytmi saattaa häiriintyä, kuten esim. Helkavirsien säkeessä veren juma/lan, tu/len ju/malan.
Lisäsääntö 2

YKSITAVUINEN SANA VOI SIJOITTUA SÄKEESSÄ MIHIN TAHANSA, MUTTA EI SEN LOPPUUN (Eino Leinolla kuitenkin yksi tällainen säe: Kolkko/ja ko/tona / näin ma).

Edellisestä säännöstä seuraa tietenkin, että yksitavu ei voi olla myöskään säkeen toiseksi viimeisenä tavuna.

Yksitavut ovat sikäli helppoja käyttää, että niihin ei tarvitse kovin tiukasti soveltaa tavulaajuussääntöjä. Tosin pitkän yksitavun (varsinkin pitkävokaalisen) sijoittamista runojalan laskuun tulee välttää: Niin on / kuin sa/noi e/monsa - kovin / äijä / kun on / kolme - Hyväpä / täss' on / miesten / olla - Mela/tar on / mieli/vaimo - Mink' on / niitti / sen ha/ravoi - Himme/ne nyt / Hiien / hurtta. Ei siis mielellään: Himme/ne taas / Hiien / hurtta, eikä myöskään: Vaan jos / sitte / ei siit' / huoli.
Lisäsääntö 3 (Kesuura)
NELITAVUINEN YHDISTÄMÄTÖN SANA EI SAA OLLA TASASÄKEEN KESKELLÄ, ts. nelitavuinen sana ei voi muodostaa toista ja kolmatta runojalkaa

Ei siis: tätä nuorempata miestä - laiha lappalainen poika - pidä itsestäsi huolta, kylläkin: tätä / miestä / nuorem/pata - lappa/lainen / laiha / poika - laiha / poika / lappa/lainen - pidä / huolta / itses/täsi.

Kesuura-säännön tiukka noudattaminen rajoittaa melkoisesti runokielen käyttöä. Se estää käyttämästä muuten mitanmukaisia säkeitä: ostin itseäni varten - sinun silmiesi vuoksi. Olen miettinyt, kuinka tärkeä kesuura oikeastaan on, eli häiriytyykö nelipolvinen trokee, vaikka joskus käyttääkin edellisiä 242-tyyppisiä säkeitä. Kalevalasta tosin ei löydy tasasäettä, jonka keskellä olisi tällainen nelitavuinen yhdistämätön sana, mutta nelitavuisia yhdyssanoja kyllä löytyy montakin: tuohet tuomivaaran kautta - souttu Suolasalmen kautta.

Tauko (kesuura), paitsi säkeiden välillä, myös säkeen sisällä perustuu paitsi kansanrunojen mitan myös muidenkin runomittojen yleiseen luonteeseen, ja kesuuran puuttuminen (esim. P. Leinon mukaan) on yhtä tiukasti käytännön vastaista kuin tavulaajuussääntöjenkin rikkominen. Pyrimme siis noudattamaan tätäkin sääntöä, vaikka satunnainen poikkeama siitä ei horjutakaan trokeista rytmiä.
Lisäsääntö 4
SÄKEEN VIIMEISESSÄ TAVUSSA EI SAA OLLA PITKÄÄ VOKAALIA

Ei siis: saapui / kerran / korven / kolkkaan - suhdet/tansa / Suomen / luontoon - taisi / muuttaa / Lappeen/rantaan. Tällaisia "pitkähäntäisiä" säkeenloppuja ei Kalevalasta löydy.

Viskurilaki

Nimestään huolimatta viskurilaki on oikeastaan vain suositus: säkeessä raskaampi aines, muita pitempi sana, pyrkii "viskautumaan" eli sijoittumaan mieluummin säkeen loppuun kuin sen alkuun: Siis: maille ristimättömille, eikä: ristimättömille maille. Jos viskurilakia noudattaa kirjaimellisesti, niin myöskään seuraavanlaiset säkeet eivät ole mahdollisia: odotellessani teitä ja amerikkalaisten haave. Kalevalassa ei, enempää kuin Helkavirsissäkään, esiinny tyyppiä 62. Sen sijaan 6-tavuinen yhdyssana voi Kalevalassa olla säkeen alussa, mutta silloin se onkin tyyppiä 2222: meren/vaahti/vaippa / päällä.

Viskurilakia ei siis tarvitse noudattaa johdonmukaisesti. Kalevalasta esim. tyyppiä 422 löytyy runsaat 400 kpl, tyyppiä 332 noin 900 kpl.
Sama runokielellä eli
Runoniekan niksilista
Pääsääntö ihan aluksi,
se koostuu kahdesta osasta:
a)
Jos ekatavu sanassa
on runojalan alussa,
sen pitäisi olla pitkä.
(Muista / pitkä, / niin kuin / tässä)
Ei siis niin kuin seuraavassa:
"kauniit, / rikkaat / kata/limmat,
pöhkö/päät ja / päte/vimmät"
b)
Jos ekatavu olisi
runo/jalka/si lo/pussa,
sen ei saisi olla pitkä,
vaan lyhyt (kuin yllä onkin).
Täysin väärin siis olisi:
"Käytän / päätä, / en pää/tettä,
kakka / ei kuu/lu ka/dulle"
Vaan ekarunojalassa,
tavujen ei oo väliä,
olkoot pitkät taikka pätkät.
Säkeessä kahdeksan tavua,
harvoin niitä on enemmän,
joskus kyllä yhdeksänkin,
vaan älä edes yritä
käyttää kymmentä tavua.
Puolet on perussäkeitä,
toinen puoli murrettuja,
niin kuin on Kalevalassa.
(Tosin tässä mun runossa
on vähän perussäkeitä)
Vältä yksitoikkoisuutta,
muista metriset mutantit,
joita on todella paljon,
satakunta kaikkiansa.
Niillä saat sä vaihtelua,
pirteyttä poljentoosi.
Sitten äänneharmonia,
sopusointua sanoihin:
Sisäsointu, alkusointu,
jopa joskus loppusointu
tietyillä rajoituksilla.
Ne ovat pätevät keinot
sanojen sitomisessa.
Liiallinen alkusointu
tosin ottaa joskus päähän,
samoin väärä loppusointu.
Kertosäe on kenkkumainen,
sillä on omat lakinsa,
mutta on opittavissa.
Kerto on koristuskeino:
Muista kerrata säkeesi
niin usein kuin mahdollista
(vaan älä joka säettä).
Selosta sama asia,
sijoita sanasi toisin,
kerro vielä viehkeämmin
ja kuvaile kaunihimmin.
Kesuurakin täytyy olla
kaikissa trokeesäkeissä,
Siispä ei nelitavua
säkeen keskellä suvaita.
Alä pistä pitkää häntÄÄ
säkeen viimeiseen tavuusi,
sitä ei oo Kalevalassa.
Ei siis suinkaan seuraavasti:
"Tuho tulkoon tietoverkkOON,
piru palkkansa perikÖÖN"
Vielä on eräs asia:
Runon ei pitäisi olla
runnomalla rustattua,
ei väkisin väännettyä
(niin kuin kai tää mun runoni).
Sääntöjä älä väheksy,
ilman niitä nyrjähtävät
runopolvesi pahasti.
Harva meistä on Malinen,
Perttunen tai Kieleväinen,
tai Mateli Kuivalatar,
ei edes Larin Paraske
(tuliko kaikki mainituksi?).
Meidän on opiskeltava
teoriasta käytäntöhön.
Muista vielä mankeloida
säkeet kaiken kukkuraksi,
vielä loppujen lopuksi.
©Aulis Rintala

Tehtäviä

Edellisten sääntöjen perusteella pitäisi voida ratkaista pari seuraavat tehtävät ilman Trokeemankelia. Aluksi on tarkkailtava neljää kuuden säkeen ryhmää. Etsi noiden 24 säkeen joukosta mitallisesti oikeat säkeet. Selvitä mitä vikaa on virheellisissä säkeissä.

a)
1. meren selälle selvälle
2. meren selvälle selälle
3. selvälle meren selälle
4. selvälle selälle meren
5. selälle meren selvälle
6. selälle selvälle meren

b)
1. meren selälle sinisen
2. meren sinisen selälle
3. selälle meren sinisen
4. selälle sinisen meren
5. sinisen meren selälle
6. sinisen selälle meren

c)
1. järven selvälle selälle
2. järven selälle selvälle
3. selvälle selälle järven
4. selvälle järven selälle
5. selälle järven selvälle
6. selälle selvälle järven

d)
1. järven sinisen selälle
2. järven selälle sinisen
3. selälle sinisen järven
4. selälle järven sinisen
5. sinisen järven selälle
6. sinisen selälle järven

Lisätehtäviä

Sanoilla Peteä ei pelotella voi olla kuusi eri järjestystä. Mitkä säkeistä ovat kalevalamitan mukaisia?

Muuta samoin eri järjestyksiin seuraavat sanajonot Pelleä ei pelotella - Peteä ei petkuteta - Pelleä ei petkuteta ja tutki, mitkä sanojen järjestykset ovat mitan mukaisia.