Tämä on tositarina, ei mitään kalavaletta
Kirjoittanut Saara Rönkä
vieheet purteni perälle.
Kalastelin kaislikossa,
sousin tyynissä vesissä,
leroin lahden pohjukoissa.
Vaan ei kelvannut kaloille
uutukainen uistimeni.
Lipui venheeni etäälle
ansa viekkaana perässä.
Unestaan heräsi aamu,
sumuverhoaan raotti,
kultasi utuiset pilvet
hopealta hohtaviksi.
Katse eksyi, aika nukkui,
luonnon kauneus lumosi.
Äkisti taju heräsi,
kela rääkäisi rumasti,
vavahti vene vakaisa,
luokille vapani vääntyi.
Sydän sykki raivoisasti,
tässä on tosi kyseessä,
satimessa suuri saalis,
vetehinen vempaimessa.
Vesi räiskähti lähellä,
välähti väkevä kylki,
säkeninä suomut loisti,
syvyyksiin peto sukelsi,
vaahto pyörteinä poreili.
Vavisten kalaa väsytin,
uuvutteli uimaria.
Verkkaisesti mieli tyyntyi,
kala myöskin kohtaloonsa.
Kotirantaa kohti sousin
saalis valtaisa luvassa.
Apuun ehti ukkoseni,
veden koiran kiskoi maalle.