Aurinko ja lääkehoito
Kirjoittanut Saara Tella
on nyt täysin työlääntynyt.
Nahkaan iski kurja tauti
on kuin pikku painajainen.
pinta nousee rakkuloille
säteitten sipaisustakin.
Muuten ois mukava olla
pitkin poikin auringossa.
Pestä pyykit laiturilla,
jopa halkoja hakata
miks' ei kasvimaan tekokin
mieleen muisto lie mukava
tehdä työtä kaikenlaista
niin kuin aikojen alussa,
ennen taudin pannahista,
joka vauhdin uusiks pisti
keikahutti kulkutiensä.
Iho arka auringolle,
alkaa karmea kutina.
Fibro vaatii lääkehoidon,
joka näppylät tekevi,
kultapallon paistehessa.
Kutka raivona edeten
nousee sormien välistä
ylös pitkin kyynärvartta.
Etsii, raukka, varjopaikan
puiden katve on sopivin.
Vesi ehkä viilentäisi,
muttei sentään liian kylmä,
siitä suuttuu ”fibrolainen”,
paha peikko hyökkää yöllä,
ei anna unien tulla,
rauhan ainakaan suloisen.
Usein kurjista unista
koostuu kehno öinen aika.
Menepä siis pois mökiltä,
toisia kadehtimasta,
katsomasta paidatonna
rannoilla lomailijoita.
Istu suojaan neljän seinän
luokse tietsikan asetu,
mieti maailman menoa,
onnen ”kakkusen” jakoa:
Miksi toisen kaikki taudit,
miksei puoliksi jaettais?
Kun on velka kummallakin,
talous kahden maksettava,
suurin piirtein hyötysuhde.
Huvit annettu yhelle!
Toinen raapii tuskissansa,
yöllä harvoin kyljenkääntö
hiljaa hoituu ähkymättä.
Varoo, ettei valvottaisi,
untaan kuorsaavaa havauta.
Joskus voisko vuorotella?
Vaikkapa vain viikon verran?
Pitää kutkat, selkätuskat,
puoliso, papin sanoma?
Tasan ei mee onnen lahjat.
Mutta pieni vaivatauko?
Viikon, toista, lääkkeetönnä
saunoisi, pulaisi, uisi,
istuisi ilta -auringossa!?
Saisi keltavahveroita,
kopan toisi, taikka kaksi
jotka joutaa putsaella
se joka viruu sisällä
kutkan kanssa, vaivan kanssa.
Siinähän toki menisi,
monta litraa sieniäkin.
Ja ämpäri puolukoita.
Siellä huilailis’ välillä,
sitten loppuun puhdistaisi
metsä n saaliin kukkuraisen.
Sais’ pakastus kuntoiseksi,
siten kuin nyt toimii toinen.
Kivun kanssa kilpailisi,
että ei pilaannu marjat,
mätäne tatit komeat.
On mistä väsätä toiste
kastiketta kaikenlaista.
Soppaa mustikan makuista,
puuroa niin puolukkaista.
Menisi niin mielellänsä
metsähän molemmat vielä
pitkän päivän poimiskellen.
Se, jolla kivuton viikko
illan löylyssä kehuisi:
"Olinpa taas ahkerana,
onpa puoliso sinulla!
Eteen sulle kaikki tuopi,
senkun pikkusen sutaiset,
panet säilöön, kiehauttelet.
Viet kaupunkiin kellarihin,
vaikka täysi pakkas arkku,
vielä sinne mahtuu purkki.
Ja vielä nämä ja nuokin?