Kirjoittanut Hilkka Perämäki
Runo raapustaa pitäisi
Pääsiäisestä tarina:
kuinka kansa silloin ennen
vietti juhlaansa keväistä.
Â
Muistot kulkevat kuvissa,
postikorteissa näkyvät
läikähdykset mielissämme,
perinteiset nuo tapamme,
mummon, vaarin kertomukset,
uskomukset kaikenlaiset.
Â
Kuinka tanssi aurinkoinen,
hypähteli taivahalla
aivan aamuvarhaisella
naamalla hohtavin hymynsä.
Â
Kuinka kukko kiepsahutti,
muni kultaisen munansa,
raikuvalla kiekunnalla
kanat orsilta hätisti,
koko tienoon näin herätti.
Â
Kuinka noita harvahammas,
vallan outo tuo eläjä,
lensi yössä luudallansa
taikakassi kainalossa,
väkäleuka vain väpätti
loitsuja kun lasketteli.
Â
Nokipannu keinahteli
iloisesti varren päässä.
Musta katti kiilusilmä
tasapainoili takana,
niskakarvat pörhöllänsä
kipunoita sinkahutti
turkistansa perävaloiksi.
Â
Kulkuneuvo viuhahteli
sinne tänne taidokkaasti
komennossa käskijänsä.
Kuka tietää, minne matka?
Kait kyöpelivuoren kemuihin.
Â
Pajunkissat uinahteli,
vuokot laski kainon päänsä.
Keltainen täysikuu kumotti,
takaa pilven kurkisteli,
nautiskeli näytelmästä,
tyytyväisenä myhäili,
nyökytteli tuumivasti:
Uskotko tätä todeksi?
Â
Â