Puheenjohtajan porinat 2 / 2013

Puheenjohtajan porinat 2 / 2013

Kirjoittanut Raija Mäkelä-Eskola

PDFTulostaSähköposti

Elias Lönnrotin kokoamassa kirjassa Suomen kansan arvoituksia, joka on ”präntätty” vuonna  1844, on kysymyksiä myös kalevalakielellä. Määrällisesti noin 10 %:ia teksteistä näyttäisi olevan selkeää trokeemittaa. Arvoituksien vastaukset eivät tosin aina avaudu nykyihmiselle, onhan mukana murresanoja ja paikallishistoriallista väriä.

Karuselaisten kannattaa kuitenkin kielellisesti hiukan verrytellä, jos vain on aikaa. Siis millaisen vastauksen antaisit vaikkapa seuraavasta talvisesta arvoituksesta: Jänis juoksi jäätä myöten, kuikutti kujoa myöten, walkia hattu hartioilla?

Lönnrot käytti keruumatkoillaan pohjana Frantsilan kappalaisen, filosofian maisteri Cristfrid  Gananderin kokoamaa vihkosta, jossa oli entuudestaan koottuna kolmisensataa arvoitusta 1700-luvulta. Tätä kokonaisuutta Lönnrot sitten laajensi, niin että arvoituksien määrä em. kirjassa on yli 1800 kappaletta, joista toisintoja ja vironkielisiä kysymyksiä on parisataa.

 

Sammatin kesätapahtuma on muotoutumassa. Lisää infoa tulee myöhemmin.  Tässä kuitenkin jo muutamia ennakkotietoja:

Ajankohta on la-su 29.-30.6.2013. Panethan päivät kalenteriisi! Aloitamme lauantain kokoontumisen lounaalla puolen päivän aikaan. Majoituspaikkana on paikallinen hotelli SyysViiru, josta valtaamme neljän huoneen huoneiston nimeltä Joukahainen. Siellä meillä on mahdollista pitää myös vuosikokous. Lönnrotin sammattilaiseen menneisyyteen saamme tutustua paikallisen asiantuntijan opastuksella.

 

Vuoden 2013 jäsenmaksu  on 10 euroa. Henkilökohtainen viitenumero on pantu mukaan jokaiselle postitettuun kirjeeseen. Uusi jäsen:  Muista merkitä osoitetiedot maksaessasi!

Raija Mäkelä-Eskola

( Arvoituksen vastaus: lumipyry)