Kalevalaisen Runokielen Seura

Oiva Pennanen: Nyrkin ja hetekan välillä - Eila Kujalan arvostelu

Kirjoittanut Oiva Pennanen

Oiva Pennasen toinen kirja liikkuu ajankohtaisen aiheen, perheväkivallan, parissa. Tässä juuri vapunjälkeisenä arkena radion useammassakin uutislähetyksessä oli yhtenä keskeisenä sanomana, että Suomessa tarvittaisiin turvakoteja ainakin viisinkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Ehkä uutisten ajankohta ei ollut sattumaa. Varsinkin juhlapyhinä näiden turvapaikkojen tarve kasvaa.
Kirja on ilmestynyt loppuvuodesta 2007 Pilot-kustantamon kautta. Tammikuussa Melan projektipäällikkö Auli Sulin oli ottanut kirjan kolumninsa aiheeksi, rohkaisuksi maaseudun naisille, koska hän kohtasi työssään järkyttävän paljon piiloon jäävää perheväkivaltaa.

Itse kirjaan. Se kertoo nuorena pakkoavioliittoon joutuneen poikatytön Johannan ( kirjassa lempinimeltään Joonas) tarinan. Kirja alkaa jostain 60-luvun lopun ja 70-luvun alun väliltä seuraten Johannan elämää noin kolmenkymmenen vuoden ajan. Ilmeisesti tullaan jo 2000-luvun alkuun sen päättyessä. Mitään tarkkoja aikarajoja kirja ei anna, mutta päättelen asian siitä, että viimeisinä avioliittovuosina Johannalla on jo kännykkä. Aivan kirjan lopussa ollaan siirtymässä jo EU-aikaan.

Kyllä Oiva Pennasella on kyky pitää lukija otteessaan. Kerronta vie niin, ettei kirjaa malttaisi heittää käsistään, vaikka arkiset työt kutsuvat. Karkeahko kielenkäyttökään ei oikeastaan haittaa. Käen isännälle Timolle se kuuluu luontojaan. Tosin ehkä hivenen siistitympi muoto ei olisi siinäkään vähentänyt uskottavuutta. Myös Johanna käyttää kärkevää kieltä, mutta hänelle se on keino pitää puolensa välillä lähes epäinhimillisissä olosuhteissa.
Timo-isännästäkin löytyy kumminkin se hyvä puoli, että lapsille hän ei ole paha, päinvastoin nämä ovat hänelle tärkeitä. Tosin ainoaa poikaansa hän tämän alkaessa tulla lähelle miehen ikää vähättelee, mikä lienee tyypillistä heikon itsetunnon omaaville isille suhteessa poikaansa.

Kerran Johanna lähtee, kun isäntä tuo vieraan naisen jo kotiin asti. Näitähän hänellä on ollut alkoholin ja väkivaltaisuuden lisäksi avioliiton alusta lähtien.
Työ maatalouslomittajana ei ole herkkua sekään. Emännättömät isännät ovat nuoren naislomittajan kimpussa. Lapset kaipaavat keskustan asunnosta maalle omaan kotiinsa. Aviomies käy usein katsomassa lapsia ja houkuttelee näitä kotiin. Hän lupaa Johannallekin lähes kuun taivaalta, jos hän palaa takaisin.
Johanna palaa ja jonkun aikaa meneekin kohtuullisen hyvin. Mutta kun ensimmäinen ratkeaminen tapahtuu, siitä lähtien elämä on yhtä alamäkeä.
Timo isäntä menehtyy lopulta sydäninfarktiin melko nuorella iällä. Vasta silloin Johannan "oma elämä" voi alkaa.

Sitten kritiikkiä. Oiva Pennasella on huomattavaa kirjallista kysyä, kuten olen jo aikaisemmin sanonut. Mielestäni hänen olisi kannattanut kiinnittää kieleen enemmän huomiota, ei kielelliseen ilmaisuun sinänsä, vaan kieleen. Kirjoitusvirheitä on runsaasti. Kirjan editointi olisi ollut paikallaan. Nyt lukuisat kirjoitusvirheet saattavat ärsyttää vaativampaa lukijaa.
Toinen hivenen haittaava asia, tosin edellistä huomattavasti pienempi, mielestäni oli, että Johannasta käytettiin lähes kirjan loppuun saakka hänen poikatyttönä saamaansa lempinimeä Joonas. Alkuun puhuttiin Johannasta ja Joonaksesta sikin sokin, kunnes asia selvisi. Käsittääkseni Johanna oli varsin viehättävä ja naisellinen nainen. Lapsuuden lempinimen olisi voinut jättää pelkäksi maininnaksi.

Kaiken kaikkiaan Oiva Pennasen kirja: Nyrkin ja hetekan välissä, on kyllä lukemisen arvoinen kirja. Uskon, että varsinkin maaseudun naiset lukevat sitä mielellään. Lehtien yleisönosastoista päätellen, Auli Sulinin tekemien huomioiden lisäksi, Johannan kohtalo on valitettavan yleinen maaseudun emäntien keskuudessa. Alkoholi on monen isännän paineen purkamiskeino EU:n puristuksessa. Viina ja väkivalta ovat jo lähes myytti suomalaisista miehistä puhuttaessa.

Mainittakoon vielä, että kirja perustuu ainakin pääpiirteissään tositapahtumiin, jotka niiden puristuksissa elänyt nainen on toimittanut kirjoittajalle toivoen niiden päätyvän hänen kohtalotovereidensa luettavaksi.

Eila Kujala